Osa 18

Olin nopea! Kirjoitin tämän jo eilen, ja oikeastaan edellisen ois ihan hyvin voinut lisätä tähän alkuun, mutta näin nyt:) Joten jos ette ehtineet edellistä lukea, lukekaa se!

_________________________________________________________________________________

Tieto vauvasta ja sen tuomista muutoksista olivat täyttäneet niin Juliennen kuin Henrin päät, ja muu jäikin unohduksiin. Laskut olivat jääneet maksammatta liian pitkäksi aikaa, tosin aivan vahingossa! Aamuvarhain saapui mies ulosmittaamaan pariskunta-paran omaisuutta.

Mokomasta pelästyneenä Henri juoksikin heti postinkantajan lähdettyä kuittaamaan laskut varmasti maksetuiksi. Heillä ei ollut varaa menettää enempää omaisuutta!

Julienne taas oli polttaa koko pahaisen hökkelin unohtuessaan miettimään lastentarvikkeiden ostopaikkoja ja lastenvahtien taksoja kesken ruoanlaiton. 

Henri riensi sammuttamaan tulipaloa mahdollisimman vikkelään Juliennen vain kiljuessa kauhusta. Nyt oli uunikin sitten rikki!

- Henri, minusta tuntuu, että juuri nyt, kun meidän pitäisi säästää kehtoihin sun muihin, meillä vain kuluu rahaa typeriin vahinkoihin! Julienne tuumi aamiaispöydässä, kuntulipalo oltiin vihdoin sammutettu ja uusi uuni käyty nopeasti ostamassa. Heillä tosiaan oli kadonnut paljon simeleoneja taivaan tuuliin, eli savuna ilmaan ja ulosottomiehen mysteerisen kojeen sisään.

- Tiedätkös Julienne, voisimme pitää jotkin kohta-meille-tulee-vauva-juhlat! Jospa vaikka saisimme siten jotain hyödyllisiä lahjoja, Henri ehdotti, mutta ei kuitenkaan kuulostanut olevan huolissaan rahatilanteesta. Julienne mietti hetken. He  tosiaan kaipasivat lahjoituksia.

- Tehdään niin, hän totesi ja rupesi jo miettimään mahdollisimman halpoja järjestelyjä.

He ryhtyivät tuumasta toimeen ja ryhtyivät valmistelemaan taloa juhlia varten. Julienne siivosi ja Henri valmisti voileipiä. He soittivat ystävilleen ja kutsuivat nämä juhliin, jotka pidettäisiin todella lyhyellä varoitusajalla. Nimittäin tänä iltana! Tietenkin vierailla olisi aikaa hankkia lahjat! Eihän parille tullut mieleenkään, että muilla simeillä saattaisi olla kiireitä.

_________________________________________________________________________________

Illan hämärtyessä alkoivat juhlat, ja jokainen vieraista asetti lahjansa matolle. Simit olivat onneksi aina hyvin varustautuneita, ja jokaiselta löytyikin paketti. ¨

Kun oli sitten lahjojen avaamisen vuoro, muistivat Henri ja Julienne erään asian. He olivat tehneet erittäin kiusallisen virheen. He olivat unohtaneet ostaa vieraille lahjat! He pahoittelivat asiaa, mutta ystävät ja työtoverit suuttuivat ja nappasivat tuomansa paketit kainaloonsa ja häipyivät koko juhlista. 

- Henri?! Miten pystyit unohtamaan vieraiden lahjat? Julienne murisi Henrille joka taas syytteli Juliennea asiasta. Juhlat olivat katastrofi!

Yksi vieraista oli kuitenkin jäänyt. Nimittäin Juliennen isä, jonka Henri oli kutsunut salaten tämän Juliennelta.

- Kultaseni, en voinut huomata riitaanne! Muuten ottaisimme sinut ilomielin takaisin kotiin perijänpaikallesi, mutta valitettavasti tuo lapsi on pienoinen ongelma, tämä sanoi ja hymyili niin isällisesti kuin ikinä osasi.

- Jaa mille perijänpaikalle?! Rakas serkkuni Sofia kertoi, että hänestä olisi kuitenkin tullut perijä vaikka olisin lakannut näkemästä koko Henriä! Sekö on perijänpaikkani, Julienne sähisi vihaisesti isälleen, jota vihasi nyt enemmän kuin mitään maailmassa, - Ja se mitä sanoit lapsestani, se ei pidä paikkaansa, sinun ja äidin vanhanaikaiset mielipiteet tässä ovat ongelmana. En minä, ei Henri eikä todellakaan tämä lapsi!

Niklas ei ollut uskoa miten vihainen Julienne oli, ja kuinka tämä pisti jopa vastaan hänelle.

- Mi-minä ja äitisi ajattelemme vain parastasi. Sofiasta tosiaan olisi tullut perijä, mutta sinä olisit mennyt puolisoksi Velmuloille ja olisimme voineet pitää yhdessä juhlia ja elää perheenä silti! Olen jo kovin vanha ja haluaisin olla lapseni kanssa viimeiset vuoteni, Niklas sanoi ja tekoyski sanojensa vahvistukseksi.

- Eli siis valehtelitte minulle! En minä Velmulaksi halua, en ikinä! Tämä olisi pitänyt sanoa jo kauan aikaa sitten. Isä, poistukaa minun elämästäni, en kaipaa teitä, Julienne sähisi ja katsoi isäänsä vihaisin silmin. Niklas kröhi vielä hieman, mutta Julienne pysyi tiukkana:

- Häivy täältä, nyt.

_________________________________________________________________________________

Julienne oli käynyt jo vaihtamassa yöpukuun, kun Henri riensi lepertelemään vauvalle.
- Julienne, mistä te isäsi kanssa juttelitte, hän kuiskasi samalla kun lässytti mahakummulle.
- Pistin välit poikki vanhempiini, Julienne totesi, kuin se olisi ollut maailman tavallisin asia. Henri katsoi Juliennea ensin hieman järkyttyneenä, mutta myönsi, että tässä tilanteessa se oli paras vaihtoehto.

- Ajattelin viedä sinut huomenna ulos syömään ja saat tietää erään suuren yllätyksen! Henri huudahti ja veti Juliennen tanssimaan kanssaan. Julienne katsahti Henriä ihmeissään. Mitä Henri oli oikein hänen selän takanaan junaillut?

- Enhän minä pysty nukkumaan kun pähkäilen sen sinun yllätyksesi kanssa koko yön! Ei se ole lapsellekaan hyväksi, Julienne sanoi ovelasti.
- Ei ei, se on yllätys eikä sitä voi paljastaa! Henri kuitenkin torui, ja Julienne ei enää vängännyt vastaan. Eihän huomiseen kovin pitkä aika edes ollut.

Aamulla Julienne päätti rakentaa lumiukon. Hän ei ollutkaan kasannut moista sitten alakouluiän. Samalla hän leperteli vatsanasukilleen kuin tämä olisi ollut mukana urakassa.

Tovin kuluttua Henrikin tuli ulos ja ilmoitti heidän lähtevän kaupungille.
- Mutta meillähän on pöytävaraus vasta illalla, sinä sanoit niin! Julienne ihmetteli mutta istahti silti autoon.

Auton ajaessa lähemmäs tehdasaluetta kuin kaupungin keskustaa, ei Julienne voinut enää hillitä uteliaisuuttaan.
- Mihin ihmeeseen me oikein menemme? hän tivasi Henriltä. Henri oli ensin aikeissa olla kertomatta määränpäätä, mutta päätti sittenkin kertoa. Hän antoi äänensä valua kuiskauksen tasolle.
- Oikeastiko! Henri voi minä rakastan sinua! Mutta mistä sinä ne rahat revit? Julienne sanoi tohkeissaan.
- Olen säästänyt jo kauan, Henri naurahti ja sai Juliennen hymyilemään autuaasti. Tämä jos mikä oli ihana yllätys!

_________________________________________________________________________________

                                                                       7 kuukautta myöhemmin

Julienne tuijotti taloa suu ammollaan. Se oli niin kaunis, vaaleanmintunvihreät seinät ja valkoiset ikkunanpuitteet. Kuistin nurkalla kasvoi kukkapensaita ja pihalle oli istutett puita. Hän oli nähnyt taloa sen rakennusvaiheen aikana, mutta viimeisen kuukauden ajan hän ja Henri olivat olleen sukuloimassa Henrin sisarusten luona Sunset Valleyssa. Se entinen mökkerö oltiin purettu pois, ja tontilla seisoi kaunis kaksikerroksinen talo.
- Eikö olekin hieno! Henri naurahti ja katsoi Juliennea hymyillen.
- Se on täydellinen! Julienne ihaili haukkoen henkeään.

- Eikö olekin hieno talo pikkuinen. Täällä on sinullekin ikioma huone ja kehto ja kaikki! Henri leperteli Juliennen mahassa vielä asustavalle pikkuiselle. Pian olisikin tämän laskettu aika, ja nyt vihdoin oli kaikki lvalmista lapsentuloa varten.

Julienne tutustui uuteen kotiin, ja hän ihastui kodikkaaseen ja hieman vanhanaikaiseen sisustukseen. Hän oli varma, että tulisi viettämään täällä mahtavia hetkiä. Julienne ei voinut kuin ihmetellä, miten heidän varoillaan saatiin aikaiseksi rakentaa ja sisustaa näinkin ihana koti.

Erityisesti Julienne rakasti pientä vaaleaa työpistettään. Se oli varta vasten hänelle, jotta Julienne voisi tehdä rakastamaansa asiaa - töitä, myös kotona.

Myös Henrillä oli oma nurkkauksensa, jossa tämä sai rauhassa maalailla. Julienne katseli hymyillen kuinka mies suti maalia kankaalle vajonneena omaan maailmaansa.
- Mitä se esittää? Julienne kysyi, kun yhtäkkiä huomasi tuttuja piirteitä.
- Häh? Eikun joo, siinä olet sinä, Henri mumisi ja jatkoi taiteiluaan. Julienne liikuttui kuulleessaan Henrin maalaavan hänen kuvaansa.

Yläkerrasta Julienne löysi värikkään lastenhuoneen. Värit ovat pienille lapsille hyväksi, niin hän oli jostain lukenut. Täällä pikkuinen saisi kasvaa. Julienne ei ollut koskaan ennen pitänyt itseään perhekeskeisenä siminä, mutta hän oli kuluneiden kuukausien aikana huomannut pitävänsä lapsia ja perhettä tärkeämpänä kuin mitään muuta maailmassa. Tärkeämpänä kuin työtä tai rahaa.

( Tuo on totta, Julienne saa kaikista lapsiin liittyvistä haaveista tuplamäärän onnellisuuspisteitä, vaikkei ole perhekeskeinen varsinaisilta luonteenpiirteiltään, outo bugi? mutta kiva^^)

Julienne asteli kuistille haistelemaan kesän tuoksua. Hän oli onnellinen sydänjuuriaan myöten, ja tiesi, että täällä olisi hyvä kasvattaa heidän lapsensa...

...Joka päätti syntyä hyvin pian. Henri ja Julienne olivat rauhassa katselemassa televisiota, kun Juliennen vatsassa alkoi polttelemaan toden teolla ja supistukset alkoivat.
- Heenri! Tämä vauva syntyy nyt! Julienne karjui tuskissaan. Henri ei ensin osannut lainkaan reagoida, hän vain istui hetken sohvalla tuijottaen naista hämmentyneenä.
- Hae se auto ja nyt! Laamantauti soikoon! Julienne ärjyi.

Henri havahtui tilanteeseen Juliennen karjaisun voimasta, mutta hän oli aivan hädissään.
- Henri. Hae. Se. Auto. NYT! Julienne huusi ja vasta silloin Henri tajusi miten toimia. Hän nappasi autonavaimet pöydältä ja lähti starttaamaan menopeliään.

Julienne ehti ulko-ovesta juuri ulos, kun supistuksia tuli niin tiheään, ja ne olivat niin voimakkaita, että Juliennen oli aivan pakko ponnistaa.
- Henri, ei me ehditä sairaalaan, se vauva syntyy nyt! Nyt..Julienne sopersi.

_________________________________________________________________________________

Hahhahaa ette saa vieläkään nähdä vauvaa >:) Haluatteko muuten pienen taloesittelyn jossain vaiheessa:P Kommentteja otetaan tietenkin vastaan ja sana on vapaa:) Kunhan ei mitään asiattomuuksia! Taas hieman lyhyt osa, oho:O