Heippa taas ihmiset! Olen aika innostunut tästä tarinakirjoittamisesta tällä hetkellä! Tämä osa tulee olemaan kjeh, melko romantiikkapainotteinen:D Koettakaa kestää jookosta:)
________________________________________________________________
Aamu valkeni Twinbrookin ylle. Auringon noustessa myös simit alkoivat pikkuhiljaa heräilemään. Lokit kirkuivat järven yllä, ja ilma oli jo nyt lämmin.
Henrikin oli saanut itsensä ylös sängystä. Hän oli päättänyt käydä raikkaassa ulkoilmassa hengittelemässä kesäaamun tuoksua, ja mikäs muukaan nurmella lepäsi kuin kookas laskupino.
- Tietenkin, laskuja, laskuja, laskuja, Henri marmatti täyttäessään noita ärsyttäviä lappusia. Hän oli onnekseen myynyt taas kukkasia puistossa tapaamalleen rouvalle, ja saanut siten hieman kahisevaa lompakon täytteeksi. Henri ei vieläkään ollut uskoa, miksi tuo rouva osti häneltä kukkia, joita kuka tahansa olisi voinut käydä puistossa poimimassa. Henriä ei kuitenkaan haitannut hänen pieni kukkabisneksensä, päinvastoin.
Laskut eivät toki olleet ainoa asia, johon Henri simeleonejaan käytti. Hän oli nimittäin laajentanut ja remontoinut taloaan heti, kun oli saanut tarpeeksi rahaa kokoon. Henri oli hyvin ylpeä itsestään. Mökkeröstä oli kuoriutunut aivan oikea talo, ja seinätkin olivat saaneet vihdoinkin kaipaamansa laudoituksen! Myös sisätiloja oltiin uusittu laajentamisen lisäksi. Henri oli ostanut lisää tavaraa tyhjään asuntoonsa, esimerkiksi ruokailuryhmän. Muutenkin talo oli Henristä nyt oikein viihtyisä .
Henri suuntasi puistoon, häntä kyllästytti nököttää kotona ja hän kaipasikin kipeästi ihmisten ilmoille. Saavuttuaan keskuspuistoon, Henri päätti osallistua syömiskisaan. Hän oli täysin varma, että voittaisi vastujinaan olevat leidit! Henri haaveilikin jo palkintolipukkeista, joilla hän voisi lunastaa jotain mukavaa kuten jäätötterökoneen.
Vaikka Henri yrittikin ahmia hodarit nopeasti, hän jäi silti naisia jälkeen. Henri sai unohtaa haaveensa jäätötterökoneesta, ainakin toistaiseksi. Se ei kuitenkaan Henriä lannistanut, hän kiinnostui melkein kaikesta, mutta häntä ei kuitenkaan haitannut vaikka jokin menikin pieleen.
Henrin vatsalaukku oli aivan täynnä hodareita, ja hän kaipasikin hieman tyhjennystä. Odotellessaan vessaan pääsyä, Henrin ajatukset liitelivätkin ihanaan Julienneen. Henri ei ollut soittanut tälle, mutta hän toivoi tämän tulevan taas pian vastaan, kuten oli nyt jo pari kertaa käynyt.
Auringon laskiessa Henri oli tullut taas istuskelemaan Bulevardille. Se oli hänen lempipaikkansa Twinbrookissa, sieltä avautui hieno näköala järven yli, ja penkillä Henri sai istua rauhassa ja ajatella. Henri tosiaan rakasti levollisuutta jota Bulevardi huokui.
Henri oli jo lähdössä kotia kohti illan pimetessä ja sadepisaroiden tippuessa tummalta taivaalta. Yllättäin Henri huomasi tutun henkilön kävelevän kadulla. Julienne! Henri hihkaisi hiljaa itsekseen, heidät oli varmasti tarkoitettu yhteen, eihän Julienne muuten tuntuisi olevan aina siellä missä Henrikin.
Tällä kertaa Henri ei turhia ujostellut, vaan juoksi innoissaan Juliennen luo. Henri oli aina niin onnellinen saadessaan nähdä tuon valloittavan naisen.
- Heippa Julienne! Henri tervehti hymyillen leveästi. Henri ei voinut itselleen mitään, aina kun Julienne oli lähettyvillä, hänen naamansa vetäytyi typerään virneeseen, jokin Juliennessa vain aiheutti sen.
- No hei taas Henri, Julienne sanoi hieman poissaolevana. Henri ei kuitenkaan ollut edes huomaavinaan Juliennen äänensävyä, hän oli niin iloinen nähdessään tämän taas.
- Tuota, minä tässä mietin, että josko sinua kiinnostaisi lähteä ulos kanssani? Henri kysyi hieman ujostellen, hän oli nähnyt lukuisissa elokuvissa parin suhteen alkavan tälläisen ujohkon kysymisen myötä, eikä hän halunnut olla rohkeamman kuuloinen. Henri nimittäin arveli, että ujo kysyminen ja käytös oli naisista suloista. Oikeasti Henri olisi voinut vaikka kiljua treffipyynnön iloisesti, niin tohkeissaan hän oli.
- No, hyvä on, Julienne myöntyi hetken mietittyään.
Pian Henri ja Julienne olivatkin jo tanssimassa Polskipisteessä. Musiikki soi, ja Henri tanssi riemukkaasti. Juliennekin tanssi, vaikkakin hieman jäykemmin. Hymy kuitenkin koristi molempien kasvoja, ja tunnelma oli mukavan rento.
Ja he tanssivat, ja tanssivat. Henri halusi koko ajan katsoa Juliennen kauniisiin silmiin, eikä hän tajunnut, että yleensä tanssiessa ei ollut tapana kyykistyä tuijottelemaan tanssitoverin kasvoja..
Koska baarissa nyt sitten oltiin, kittailivat Julienne ja Henri drinksuja kurkusta alas minkä ehtivät.
Drinksulasillisten myötä he siirtyivät lähemmäs toinen toisiaan. Vaikka stereoista soiva musiikki oli kaikkea muuta kuin hidasta ja rauhallista, tanssivat Julienne ja Henri hitaasti ja lähekkäin baaritiskin takana.
Lasilliset olivat sumentaneet molempien aivot, eivätkä askeleet olleet enää kovin hallittuja. Julienne talloi korkokengällään Henrin jalkaa tanssin lomassa, ja se sattui. Henrillä oli jalassaan vain avonaiset sandaalit, joten korko tuntui ilkeältä paljaalla iholla. Henri kuitenkin vakuutteli, että häntä ei sattunut.
Henri kuitenkin tajusi, että olisi parempi säästää varvasparat tallomiselta. Henri ei kuitenkaan halunnut mitenkään loukata Juliennea ja tämän tanssitaitoa, joten hän vetikin esiin poimimistaan kukista tehdyn kauniin kimpun. Hänen pitäisi olla mahdollisimman romanttinen ja mukava, jos hän haluaisi pitää naisen luonaan. Henri oli nimittäin kovin epävarma siitä, miten pitäisi toimia, sillä hän ei koskaan ennen ollut ollut treffeillä.
________________________________________________________________________
Seuraava aamu valkeni sateisena, ja Henri mietiskeli eilistä iltaa. Hänen mielestään Julienne oli selvästi esittänyt ihastumisen merkkejä, Henri tosiaan toivoi, että oli tulkinnut Juliennen toimia ja sanoja oikein, hän ei yksinkertaisesti osannut kuvitella ketään Juliennea viehättävempää naista.
Henri oli tosiaan korviaan myöten pihkassa Julienneen. Hän toimi kuin rakastunut pikkutyttö, ja kirjoitteli tälle rakkauskirjeitä, jotka tosin eivät päässeet postiin asti. Henristä oli vain mukava miettiä Juliennen ihania puolia ja raapustella niitä vaaleanpunaiselle paperille.
Koko päivä oli hurahtanut ohi sateisena Henrin katsellessa maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, ja ilta saapui Twinbrookiin. Henri päätti viettää loppupäivän maalautelineen äärellä maalaten kaunista kesäpäivää. Henrillä ei vieläkään ollut töitä, eikä hän ollut edes jaksanut etsiä työpaikkaa, joten maalautaitoja oli kehitettävä, jos Henri halusi vaurastua.
_______________________________________________________________________
Seuraava päivä olikin jo kauniimpi! Oli laiskottelupäivä ja lämpö helli Twinbrookia ja sen asukkaita. Henri oli päättänyt suunnata uimarannalle.
Järven vesi virkisti mukavasti helteessä ja Henri polskikin pitkän tovin. Hän tuumi, että juuri tälläinen on täydellinen kesäpäivä, vaikkakin jotain vielä puuttui..
...Ja pian Henri sai täydennyksen kauniille kesäpäivälle. Julienne oli saapunut rannalle ja Henri törmäsi tähän ollessaan jo lähdössä kotiin. Julienne oli ollut aikeissa viettää päivän rannalla, mutta Henri sai hänet ylipuhuttua muuttamaan suunnitelmansa.
Päivä oli kulunut romanttisissa tunnelmissa kahvilassa käynnin merkeissä, ja pimeän saapuessa Julienne ja Henri olivat päätyneet istuskelemaan pienen kuppilan pihamaalle.
Henri oli vetänyt kasvoilleen taas typerän virneen, mutta nyt myös Julienne hymyili leveästi. He katselivat siinä hiljaa taivasta, eivätkä välittäneet Ratapiha-kuppilan pihalla kuljeskelevista simeistä.
( Tämä on minusta kovin suloinen kuva, tuo Juliennen hymy on niin ihana:3)
- Tiedätkös Henri, sinä olet ensimmäinen mies pitkään aikaan, joka ei tunnu välittävän minusta vain koska olen rikkaan perheen tytär, Julienne kuiskasi Henrin korvaan yllättäin. Henri oli hieman hämillään, oliko Julienne rikas? Henri ei ollut edes tiennyt tästä. Hän tyytyi kuitenkaan mumisemaan jotain vastaukseksi, hän ei halunnut näyttää, että tieso oikeasti Juliennesta melko vähän.
Ilman viiletessä Henri ja Julienne nousivat ylös viileästä maasta. Syntyi kiusallinen hiljaisuus, kun molemmat mietiskelivät, pitäisikö nyt sitten sanoa hyvästit. Henri kuitenkin tajusi, että nyt jos koskaan olisi hyvä vihdoinkin mennä hieman eteenpäin. Nopeasti hän painoi huulensa Juliennen omille, ja toivoi tämän vastaavan pieneen suudelmaan. Henrin valtasi autuas tunne, kun Julienne ei vetäytynyt pois.
Henri veti Juliennen vielä syleilyyn sateen kastellessa heidät. Henristä hetki hipoi täydellisyyttä, sade, tähtitaivas ja Julienne. Hetken aikaa he siinä vielä seisoskelivat, mutta kumpikaan ei halunnut kastua läpimäräksi ja oli aika lähteä.
Henrin sisällä kupli iloa niin paljon, että nukkuminen ei olisi vielä onnistunut ja hän päättikin tehdä jotain muuta. Henri päätyi pihalle hyppimään lätäkössä, sade ropisi ja Henrin housut kastuivat, mutta sekään ei haitannut Henriä lainkaan. Hän oli liian iloinen murehtimaan.
Sisään tultuaan Henri päätti vielä maalata jonkin aikaan. Hän halusi maalata itsensä ja Juliennen.
Nukkumaan mennessään Henri osasi jo kuvitella Juliennen makaamassa vierellään. Heidät oli varmasti tarkoitettu toisilleen.
Seuraavakin päivä oli sateinen, ja siksi Henri olikin päättänyt kutsua Juliennen luokseen käymään.
- Hah, en edes tiennyt, että asut tällä puolella kaupunkia pienessä mökissä, Julienne naurahti.
- Niin no, ei ole ollut varaa isompaan, mutta sinullahan on sitten isompi koti, eikö vain? Henri sanoi, eikä välittänyt, vaikka Julienne olikin selvästi hieman haukkunut hänen kotiaan. Henri ei myöskään huomannut, miten Juliennen ilme kylmeni viimeisen lauseen kohdalla..
Juliennen aivoissa alkoi raksuttaa pikavauhtia.
- Mitä sinä oikein tarkoitit sillä mitä sanoit tuolla ulkona! Julienne huusi.
Henri ei edes tajunnut, mitä Julienne oikein tarkoitti, mutta halusi puolustautua jotenkin.
- Miten niin? hän sai ainoastaan aikaiseksi sanoa.
- Oletko sinäkin vain yksi heistä, rahanahneista sioista jotka haluavat varakkaan vaimon?! Julienne raivosi. Henri ei tieynnyt mitä sanoa, mutta häntä hieman loukkasivat Juliennen sanat, eikö tämä luottanut hänen tunteisiinsa?
- Mikä sinuun oikein tuli?! Henri huusi, eikä edes tajunnut kiistää Juliennen väitettä.
-Sinä siis.. Et kiellä.. Ja minä kun.. oikeasti taisin.., Julienne kuiskasi nyyhkien.
- Minä vihaan sinua! Julienne sähähti purren huultaan. Hän oli lohduton näky levinneine ripsiväreineen ja itkusta punehtuneine kasvoineen, mutta Henri ei saanut sanaakaan ulos suustaan.
- Minä lähden nyt, Julienne sanoi vielä ääni väristen kyynelten vieriessä hänen poskiaan pitkin. Henri tiesi, että hänen olisi pitänyt tarttua tämän kädestä ja vakuuttaa, että ei vikitellyt Juliennea vain tämän rahojen vuoksi, mutta Henri oli lamaantunut paikoilleen.
Julienne käveli hiljaa ulos sateeseen ja jätti Henrin kodin jälkeensä. Hän oli pettynyt ja surullinen, eikä kestänyt enää hetkeäkään miehen läheisyyttä.
Julienne lähti autollaan kohti kotiaan ja manasi Henrin alimpaan manalaan.
-Mokoma onnenonkija sika, en halua enää koskaan nähdä häntä silmissäni, valehteleva liero, Julienne sähisi ja käänsi ehkä liiankin raivoisasti autonsa rattia...
______________________________________________________
Tässä se nyt oli, vähän draamaa;) Toivottavasti teitä ei haittaa tämä melko hidas etenemistahti:D
Kommenttia saa(pitää) jättää!
