osa 16

Dindin nyt mulla ei oo kummempaa sanottavaa, joten lukemaan siitä!

_________________________________________________________________________________

Hyvin epäonnistuneen vierailun jälkeen Henri päätti viedä Juliennen ulos syömään. He söivät siinä hiljaisuuden vallitessa, ja Henriä mietitytti mikä oli saanut Juliennen niin kovin hiljaiseksi ja poissaolevaksi. Kun Henri oli matkalla kysellyt Juliennelta tämän vanhemmista, oli Julienne vain purrut huultaan ja mumissut jotain.

Pian Henri ei enää kestänytkään hiljaisuutta molempien vain lappoessa ruokaa suuhunsa.
" Julienne, mitä sinun vanhempasi oikein sanoivat, kun olet noin poissaolevan näköinen?" Henri uteli. Julienne ei ensin näyttänyt kuulevan ollenkaan Henrin sanoja, mutta pian tämän olemus jännittyi ja huulet vetäytyivät mutruun, ikäänkuin hän olisi miettinyt jotain todella kiivaasti.

Pian Julienne avasi suunsa hieman vastahakoisesti. " No kai on hyvä, että pääset vihdoin perille asioista.." Julienne huokaisi ja vuodatti koko tarinan Henrille. " Ja minä pidän sinusta Henri, varmaan rakastankin, mutta en tiedä pystynkö elämään köyhänä, olen tottunut rikkauksiin, olen kasvanut näin.." Julienne  kuiskasi lopuksi ja hänen äänensä murtui, tosin kyyneleen kyynelettä hän ei päästänyt vierähtämään poskelleen.

Henri oli järkyttynyt. Hänen rakkautensa oli aina ollut täysin vilpitöntä, hän ei missään vaiheessa ollut edes haaveillut Juliennen rikkauksista, ja nyt hänen rakas Juliennensa kertoi kamppailevansa vakavissaan hänen ja joidenkin rahojen välillä. " Koita ymmärtää Henri.." Julienne nyyhkäisi. Henri ei voinut väittää ymmärtävänsä, häntä eivät vain rahat kiinnostaneet.

Henri katseli keittoaan lusikoivaa Juliennea, ja mietti, voisiko antaa tälle anteeksi. Toinen puoli Henriä kehotti vain jättämään naisen siltä istumalta, ei tälläiseen perustuva suhde voisi koskaan toimia. Toinen puoli taas muistutteli Henriä kaikista Juliennen hyvistä puolista. Henri ei halunnut luovuttaa. Hän rakasti Juliennea liikaa. Lopulta Henri päätti haluavansa yrittää, oltiin sitä oudompiakin parisuhdekoukeroita nähty!
" Julienne, saat tehdä ratkaisusi, ja haluan olla yhä kanssasi jos vain..jos vain siihen päädyt," Henri sanoi mahdollisimman jämäkästi.

Syötyään Henri vetäisi Juliennen syliinsä ja suuteli tätä. Täytyihän hänen olla nyt mahdollisimman ihana!

Kun Henri oli jo ehtinyt taksiin, huomasi Julienne harmikseen tutun henkilön siinä silmiensä edessä. Taisto Velmula oli tulossa ravintolasta, kun hän huomasi Juliennen. Julienne olisi halunnut vain hypätä äkkiä taksin kyytiin, mutta se oli jo liian myöhäistä.

Julienne päätti sitten tervehtiä miestä mahdollisimman kohteliaasti. Taisto kuitenkin aloitti heti flirtin, Juliennen sisällä kiehui kun hän näkikin tuo kamalan miehen. Yhtäkkiä Julienne tajusi, että Taisto olisi mitä varmimmin hänen tuleva miehensä, jos hän palaisi vielä vanhempiensa luokse. Julienne torjui Taiston iskuyritykset, ja kertoi seurustelevansa toisen miehen kanssa. " Sinäkö Julienne? Voi, nyt en kyllä halua sinusta vaimoa!" Taisto huusi, joka vain ilahdutti Juliennea. Sehän oli nyt kerrasta poikki.

" Kuka se mies oli?" " Ei kukaan.."

_________________________________________________________________________________

Seuraavana päivänä Henri oli lähtenyt taas töihin, ja Julienne koetti keksiä tekemistä tyhjässä talossa. Siivoaminen kävi tekemisestä nyt, ja Julienne kuurasikin pyttyä minkä jaksoi. Hän tiesi, ettei jaksaisi näin kovin pitkään, olisi hyvä päästä töihin.

Olohuoneessa Julienne huomasi Henrin keskeneräisen maalauksen. Se kuvasi kuulemma iloa, jota Henri koki nähdessään Juliennen. Ainakin Henri on varma tunteistaan, Julienne ajatteli hymyillen. Julienne ei ollut keksiä mitään tekemistä pienessä, tyhjässä ja tylsässä talossa. Hän teki itselleen lounaan, surffaili netissä ja vain oli. Lopulta hän sai idean, järvi oli jo jäässä. Hän menisi luistelemaan!

Kun Julienne oli vihdoin löytänyt laatikon, johon hän oli pakatessaan luistimensa laittanut, oli jo aivan hämärää. Luntakin oli satanut. Julienne ei kuitenkaan kääntynyt takaisin sisälle, vaan jatkoi matkaansa järvelle.

Luistelusta ei meinannut tulla mitään, kun Julienne horjahteli koko ajan ja pelkäsi mätkähtävänsä kovalle jäälle. Siitä olikin jo aikaa, kun Julienne oli luistellut, ja taidot olivat aivan ruosteessa.

Hetken kuluttua jäälle alkoi saapua myös muita simejä. Juliennen huomion kiinnittivät kaksi teiniä, jotka rakastuneina pyörivät jäällä, käsi kädessä. Se muistutti Juliennea siitä, kun he yhdessä Henrin kanssa olivat rullaluistelleet kesäriehassa.

Julienne tunnisti nämä nuoret. Tyttö oli Viherpuiden nuorin tytär, Erna ja poika taas Upokkaan Tahvo. Erna oli melko rikas, Tahvo taas niitä, joiden perhettä kaupungissa halveksuttiin. Onneksi oli sellaisiakin kuin Erna, hyväsydämisiä, lempeitä simejä. Julienne katseli nuoria sivusilmällä, ja tajusi, että hän ja Henri olivat vähän samanlainen pari. Paitsi ettei Julienne voinut väittää itseään kovinkaan hyväsydämiseksi..

Tuo pari sai Juliennen kuitenkin tajuamaan, että oli hyvin mahdollista, että hän olisi Henrin kanssa onnellisempi kuin rahoineen päivineen kotonaan jonkun ei-niin-ihanan miehen kanssa. Julienne ei enää epäröinyt niin paljoa, hän todella halusi juuri Henrin..

Toisaalla Henri iloitsi tuoreesta ylennyksestään. Nyt hänen palkkansa olisi taas hieman suurempi, ja hän voisi tehdä Juliennen olon mukavemmaksi. Hän tiesi, että Juliennen oli vaikea sopeutua tähän kaikkeen!

Suuri osa palkasta meni tällä kertaa hyvin nopeasti. Henri pyöräili iloisena kaupungin teitä pienen samettisen rasian heilahdellessa ihanasti taskussa.

Henrin saapuessa kotiin, oli talo aivan tyhjillään. Valot oli sammutettu huoneista, eikä Juliennea näkynyt missään.

Kun Juliennea ei näkynyt pihallakaan, päätti Henri lähettää tälle viestin. Häntä hieman ihmetytti kyllä, sillä ulkona oli pimeää ja kylmää. Tuskin kukaan enää ulkona olisi!

Pian Julienne juoksikin Henrin luokse. Hänen ei ollut ollut todellakaan tarkoitus mitenkään huolestuttaa Henriä. Luistelu oli vain ollut niin mukavan vapauttavaa puuhaa.

" No tulithan sinä, ihmettelinkin missä olit kun on jo näin pimeää" Henri huoahti. Hän oli huolissaan minusta! Julienne ajatteli maireana.

"Luistelemassahan minä vain," Julienne kuiskutti Henrin korvaan ja halasi tätä.

" Henri, olen vähän miettinyt, haluan olla sinun kanssani, ihan sama, olemmeko köyhiä vai emme, minä kestän kyllä!" Julienne sanoi hiljaa. Henri tunsi lämmön leviävän sisällään. Rasia poltteli hänen taskussaan kuin tulinen hiili.

Henri vetäisi Juliennen kainaloonsa ja kaivoi kännykkänsä taskustaan. Hän halusi ikuistaa itsensä ja Juliennen. Julienne tunsi yhtäkkiä jonkin kuutionmuotoisen esineen Henrin takintaskussa.

" Mitä sinulla siellä taskussa on?" Julienne kysyi ja melkein nauroi, hän halusi, että hänen arvauksensa osuisi oikeaan.

" No, mitä turhia enää viivytellä.. Tuletko vaimokseni?" Henri kysyi hieman nolona kun hänen aikeensa olivat paljastuneet Juliennelle. Vaikka Julienne oli arvannut, musta, samettinen rasia yllätti hänet silti. Henriä pelotti Juliennen äkillinen hiljaisuus. Hän rakasti tätä enemmän kuin mitään muuta, ja toivoi tosissaan, että Julienne vastaisi myöntävästi.

" Voi tietenkin tulen vaimoksesi!" Julienne hihkaisi. Sormus oli niin kaunis, siihen oli varmasti mennyt koko Henrin pieni omaisuus!

" Olen pahoillani, tämä kosiminen meni nyt vähän huonosti. Minunhan olisi pitänyt yllättää sinut.." Henri mumisi pujotettuaan sormuksen Juliennen vasempaan nimettömään. Julienne ei voinut kuin ihailla korua. Se oli niin kovin kaunis!

" Ei minua haittaa Henri! Tämä tuli ihan tarpeeksi yllätyksenä!" Julienne hihkui, ja ripustautui Henrin kaulaan. Hän oli onnellisempi kuin moneen, moneen vuoteen! Henri ei saanut enää sanaa suustaan. Hän oli vihdoin saanut prinsessansa!

Seuraavana aamuna Julienne joutui kampeamaan itsensä ylös tavallista aikaisemmin. Hänellä oli työhaastattelu liiketalolla, eikä hänen kannattanut myöhästyä. Julienne olisi kovin mielellään jäänyt Henrin kainaloon lepäämään, mutta hän kokosi itsensä.

Liikerakennus oli suuri, ja se sijaitsi aivan kaupungintalon nurkalla. Julienne tunsi talon hyvin, hänen perheensä oli asioinut siellä paljon. Julienne salaa toivoi, että hänen sukutaustansa avittaisi häntä edes hieman työnsaannissa!

Työhaastattelu sujui mainiosti, ja Julienne sai paikan. Kahvilähettinä vasta tosin, mutta työ kuin työ. Sitä paitsi, tästä oli hyvä ponnistaa! Julienne tiesi, ettei Henri pääsisi töistä vielä pitkään aikaan, eikä hän viitsinyt mennä tyhjään tylsään kotiin. Julienne päättikin suunnistaa Polskipisteeseen, siellä ainakin olisi simejä!

Pubiin olikin kerääntynyt joukko simejä, vaikka päivä oli vasta aluillaan.

Julienne tilasi itselleen drinksun, ja hän siemailikin sitä nautinnolla. Hän tosin kaipasi seuraa.

Silloin paikalle asteli Juliennen serkku, Sofia Kiiltola. Julienne yritti peittää inhonsa, hän inhosi Sofiaa. Kaikki pitivät tätä niin ihanana ja niin kauniina. Oli sanomattakin selvää, että hän ei pitänyt tästä. Julienne oli aina yhteisissä sukujuhlissa ja muissa jäänyt serkkunsa vajoon, aina.

" No mitäpä serkku-kullalle kuuluu?" Sofia uteli pirteällä äänellään. Julienne tiesi, että serkku olisi aivan varmasti perillä kaikista hänen asioistaan, mutta päätti kuitenkin vastata:. " No, menin juuri kihloihin Henri Vihervaaran kanssa.."

" Aivan niin, se uusi mies", Sofia sanoi pistävästi. Juliennea ärsytti koko serkku koko ajan enemmän. Miksi tämän piti aina olla arvostelemassa hänen elämäänsä?

" Vaikka toisaalta, jos rakastat tätä Henriä, se taisi olla hyvä päätös, sillä perijää sinusta ei kuitenkaan tulisi! Se paikka on ollut varattuna minulle jo kauan!" Sofia hihkaisi. Se sai Juliennen aivan ymmälleen. Sofiako omaisi hänen paikkansa?

" A-anteeksi, m-mitä?" Julienne haukkoi henkeään järkyttyneenä. Häntä oltiin petetty pahemman kerran!

_________________________________________________________________________________

Siihen loppui se osa^^ Kommenteja vaan kehiin:)

                                                                         Tuo ilme xD