Osa 7

Noniin, täällä taas. Oli vähän jäissä ideat hetken aikaa. Tiesin mitä haluan mut en vaan oikein osannu ajatella enkä järjestellä kuvia fiksusti, ja ei aina tuokaan runotarinasuoni sykkiny. Mut tässäpä ollaan taas! Ja itseasiassa tässä ku pari päivää oli netti poikki, sain jo seuraavankii osan vaan yhtä kuvaa vaille valmiiks!

Tää on myös eka mitä oon ikinä simssissä lavastanu, ja oon aika innoissani siitä, mitä asiasta tullaan ajattelemaan kuhan tää tästä jatkuu! Käytin Modista löytyvää Poseplayeria. En pääse linkittämään sitä just nyt, ku näkyy olevan huoltotyöt modissa meneillään.
Näköjään kans kuvat ihan pikkasen liian leveitä pohjaan verrattuna, mut eipä kai tuo haittaa. laitetaan sit ens kerralla vähän pienempiä :)

___________________________________________________________

Osa 7. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista

　

Tuumasta toimeen ja työnhakuun!

　

　

Eveliina oli jo nuorella iällä pitänyt paljon poliiseista ja ihaillut poliisien työtä. Jo kun hän oli pikkutyttö, oli isäkin saanut monet kerrat kuulla närkästyneen kysymyksen miksei tämä ollu poliisisetä vaan "joku tylsä kokki". Hänestä poliisit olivat simskunnan sankareita. Ja ah ne poliisimiesten lihaksikkaat kropat!, Eveliina ajatteli kuola suupielestä valuen. Ja poliisiautot! Sellaisella jos millä olisi leuhkaa ajella pitkin maita ja mantuja!

　

Mutta niin, hän oli jossain vaiheessa elämäänsä tajunnut haluavansa olla itsekin tuollainen simskunnan sankari. Kotona siskot olivat vain nauraneet, ettei Eve niin hintelänä naisena voisi kuinkaan pärjätä rahvakkaiden poliisisetien kanssa! Tyttö ei kuitenkaan ollut koskaan luopunut haaveestaan. Aamupalan jälkeen hän lähti suorinta tietä poliisiasemalle kyselemään työmahdollisuuksista. Asemalla oltiin erittäin kiinnostuneita Eveliinasta, etenkin hänen looginen päättelykykynsä jäi kovasti haastattelijoiden mieleen. Niimpä Eve saikin allekirjoittaa työsopimuksen. Työt alkaisivat heti seuraavana aamuna.

Tyttö oli aivan onnensa kukkuroilla, hänestä tulisi ihan oikeasti poliisi!

　

---

　

"Huomenta", kuski tervehti Even istuessa autoon. Kimppakyyti oli ollut ajoissa kadulla odottamassa. Eve pohti, olisiko tämä Sirpa Nostajaksi itsensä esitellyt nainen joku hänen tulevista työtovereistaan. Koskaan hän ei kuitenkaan nähnyt häntä missään muualla kuin auton ratissa.

　

Jännitys imi Evestä kaikki mehut. Hän ei oikein saanut sanaa suustaan koko matkan aikana. Hän asteli rauhallisesti, mutta jännittyneenä, kohti aseman ovia. Jännitys oli paisunut niin suureksi, että Eve sai vain vaivoin pidäteltyä itseään lähtemästä juoksemaan sekopäänä asemarakennuksen ympäri.

　

Työpäivän päätyttyä tuntematon mieshenkilö pysähtyi imartelemaan Eveliinaa. Tytön mielestä tuo kaljupäinen mies oli hieman omituinen ja paljastuikin paparazziksi. "Älä koskaan luota paparazzeihin. Ne tekevät mitä vain hyvän juorun eteen", tytön äiti oli aina sanonut. Eveliina koitti ilmaista hienovaraisesti, ettei ollu kiinnostunut. Mies vain mulkaisi ja poistui muina miehinä.

　

Ensimmäisen työpäivän päätteeksi Eve suuntasikin heti työpaikan vastapäätä olevaan puistoon. Hän oikein hehkui iloa, sillä töissä oli ollut todella mukavaa! Hän oli saanut parikseen todella mukavan oloisen miehen nimeltä Hank Goddard ja heidän pomonsa - tällä tiedolla hän olisi saanut tukittua siskojensa suut kertalaakista! - oli nainen! Vai ei nainen voisi pärjätä poliisimiesten kanssa, hah!

Puistossa Eve huomasi pienen tytön myyvän kojussa leivoksia.

"Hei", Eveliina tervehti hymyillen. "Itsekös olet tehnyt nämä?"

"Joo, minähän ne", tyttö hymyili takaisin kirkkain silmin.

"Näyttää hyvältä", vesi hierahti jo kielelle, ja niimpä Eve päättikin lahjoittaa vähän rahaa tyttöselle. "Ottaisin tuon tuosta."

"Joo, se on toffeepala! Ne on tosi hyviä! Se maksaa öö... kaksi simoleonia", tyttö tarkasti hinnan pienestä paperista.

Eve pudotti kolikot rahapurkkiin ja otti tytön ojentaman toffeepalan...

...joka olikin aivan mielettömän hyvää! Tuosta tytöstä voisi kasvaa vielä vaikka kuinka hyvä kokki!

　

　

Eveliina jäi vielä istumaan paikalleen, tarkoituksenaan vain nauttia tuosta kauniista kesäiltapäivästä. Hän tunsi itsensä niin kovin onnelliseksi. Oman elämän aloitus ei olisi voinut paremmin alkaa, hänellä oli töitä ja kaikenlisäksi juuri sieltä mistä hän halusikin, ja ensimmäinen työpäivä oli ollut yksi hänen elämänsä parhaimmista päivistään.

　

　

Eve huomasi tuon kojutytön shakkipöydän ääressä, ja hänen sisäinen neronsa heräsi esiin.

"Hei, saanko liittyä seuraan?"

　

Tyttö nyökkäsi vastaukseksi. Kaksikko pelasikin shakkia myöhään iltaan erittäin keskittyneet ilmeet kasvoillaan, kunnes Johannaksi esiintyneen tytön tuli aika lähteä kotiin. Evekin huomasi kellon olevan jo melko paljon, ja päätti hänkin siirtyä kotiin päin nukkumaan, seuraavana päivänä olisi taas työpäivä ja hän halusi olla virkeä ja antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan.

　

---

　

Päivät kuluivat yleensä sanomalehteä lukiessa, kokatessa (tosin ihan kaikki eivät onnistuneet niin hyvin) ja syödessä, siivotessa sekä töissä ja töistä saatuja kirjoja lukiessa. Paljoa muuta ei Eve töiltään kerennyt, mutta aina hän löysi aikaa ja rahaa pienille hyväntekeväisyyslahjotuksille.

　

Eräänäkin iltana astianpesukone päätti ottaa ja hajota. Eve oli jo liian väsynyt ja kello niin paljon, ettei hän halunnut korjaajaa enää kutsua. Siispä aamulla hänen oli heti ensimmäiseksi tartuttava luuttuun, mutta taas korjaajan kutsuminen meni mönkään kimppakyydin tööttäillessä pihalla.

　

Kotiin tultuaan Eveliina viittasi kintaalla korjaajan tarpeelle, ja kun ukkoa ei talossa ollut, hän päätti nohevana tyttönä itse tarttua jakoavaimeen ja pesukoneiden korjausta kertovaan kirjaan. Eikä aikaakaan, kun kone hurrasi taas tyytyväisenä astioita puhtaiksi. Säästyipähän ainakin rahat ja hän osaisi jatkossakin korjailla tarpeen tullen kodinkoneita.

　

Muistatteko myös ne puheet talon harmaudesta ja siitä, että Eve hankkiutuisi niistä eroon niin pian kuin mahdollista? Osalla palkastaan Eve olikin jo hankkinut erilaisia tarvikkeita. Hän kun päätti tapetoivansa omatoimisesti itse koko talon! Ja tekisi sen jonakin viikonloppuna.

　

　

Viikonloppuisin hänellä oli siis vapaa-aikaa sitten enemmän. Jälleen yhden ylennyksen saatuaan Eve päättikin sijoittaa pitkästä aikaa hieman rahaa itseensä. Teatterissa pyöri uusi elokuva, jonka hän oli jo pitkään halunnut nähdä.

　

　

"Elokuva oli todella hyvä!", Eveliina hihkui itsekseen. Hänen katseensa osui parinsadan metrin päässä olevaan ravintolaan, ja hän päättikin hemmotella itseään aivan toden teolla. Tänään hän söisi ulkona! Ruoka olikin erittäin maukasta ja täyttävää.

　

Lopetetteltuaan hän jäi tuijottamaan viereisessä pöydässä istuvan miehen takaraivoa.

　

Hän ei ollut eläessään koskaan nähnyt yhtä vaaleaa miestä. Eveliina pohti, josko tuo mies olisi voinut olla Sunset Valleyn ainoa albiino.

　

---

　

"Kyllä tämä tyttö osaa!" Eve pyyhkäisi hikipisaran jos toisenkin otsaltaan katsellessaan uusittua alakertaansa. Viimeinkin hänellä oli ollut aikaa ja rahaa uusia alakertaansa!

　

　

Hieman hän kyllä oli epäröinyt noin kirkkaan vihreän kohdalla, mutta oli lopulta tullut tulokseen sen täydellisyydestä. Portaat tosin eivät vieneet vielä mihinkään, budjettu ei riittänyt vielä aivan yläkertaan asti. Mutta mitäpä Eveliina yksinään yläkerralla tekisikään? No tekisin sinne makuuhuoneen, tietysti! Ei kukaan halua nukkua olohuone-eteinen-keittiö-kombossa! Ah, no niimpä tietenkin.

　

　

Pieni eteinen oli Eveliinan silmäterä. Vihreän seinänpalan taakse jäi ovelasti pieni tila vaatenaulakolle, ulko-oven vastapäätä. Myös vessan ovi maalattiin eteiseen sopivammaksi.

Mutta mikään ei vetänyt vertoja uudelle keittiölle. Eveliina aivan rakasti tuota uutta, ihanaa kyökkiään! Hän oli alun alkaenkin halunnu vuorata oman keittiönsä lempivärillään mustalla, niimpä itse kyökin puolelle tyttö hankki mustaa, muurattavaa kiveä, ja "ruokahuoneeseen" mustavalkoista tapettia. Seuraavaksi sijoitettaisiin ruokaryhmään sekä ikkunoihin. Ja verhoihin! Voi, verhot sinne on saatava!

　

　

Ihailtuaan uutta keittiötä (lähes) tarpeeksi, tarttui Eveliina puhelimeensa. Hän soitti jälleen työparilleen Hankille.

He olivat viime aikoina viettänet paljon aikaa toistensa seurasta ja Hankista oli tullut jo Eveliinalle hyvä ystävä. Jo töiden puolesta heillä piti olla hyvät välit, mutta Eveliinan mielestä Hank oli muutenkin oikein mukava mies ja Hank itsekin tuntui viihtyvän tyttömme seurassa. Ja eihän Evellä oikein muitakaan ystäviä tässä kaupungissa ollut.

　

Usein he vain käyskentelivät Sunset Valleyn Keskuspuistossa rupatellen niitä näitä.

Ainoa mitä Eve ei oikein ymmärtänyt oli tuo Hankin tapa pukeutua univormuunsa aina ja kaikkialla. Mies taisi olla erittäin ylpeä työstään.

Toisinaan he taas poikkesivat läheiseen pubiin lasilliselle...

　

　

...tai kilistelivät lasejaan luonnon helmassa...
Kiitos SV:n järkyttävän kuhmuset maastot mihin ei mitään isompaa rakennusta saa ilman tuollasia jumalattomia kraatereita ja kanjoneita.

　

...taikka viihdyttivät (lue: järkyttivät) kanssasimejään uimalassa. Eveliinastahan paljastuu aivan uusia puolia! Ja ei, en tarkoita nyt vaatetonta puolta.

　

　

Mutta niinhän siinä käy, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Yökukkumisen ikäviä puolia. Eräänkin työpäivän päätteeksi oli Eveliina ajatellut siirtyä tien toiselle puolelle puistoon syömään pomoltaan saamaansa hampurilaista, pomo kun nähkääs ei itse päässy käyttämään kuponkiaan ja kaikkien yllätykseksi tarjosikin sen itse Eveliinalle! Ja tottahan hyvän ruoan jälkeen aina ramaisee.

　

Eveliina ajatteli vain hetkeksi lepuuttavansa silmiään, mutta uni veikin mennessään enemmänkin kuin vain hetken ajaksi.

Taivas hämärsi jo ja aurinko oli painumaisillaan horisontin taakse, kun Eveliina vihdoin malttoi herätä. Ja voi sitä häpeää! Juuri saatu ylennys ja hieno poliisin työasu! Mitä nyt kaikki sanoisivat kun kaupungin uusi poliisi nukkuu puistonpenkillä keskellä kirkasta päivää kuin mikäkin koditon! Ottaisiko kukaan enää häntä tosissaan tämän jälkeen?

Eveliina katseli hetken ympärilleen nähdäkseen, oliko kukaan huomannut häntä. Ainakaan sillä hetkellä puistossa eikä sen lähettyvillä ollut ketään ja Eveliina voi vain toivoa, ettei lukisi huomenna lehdestä puistossa yöpyneestä poliisista...

　

---

Kuukausia myöhemmin

　

Eveliina oli työskennellyt ahkerasti ja vietti nykyään paljon aikaa kotona. Hankista oli tullut hänelle yllättävän etäinen. Hän ei oikein ymmärtänyt Hankin muuttunutta käytöstä, mutta toisaalta häntä itseäänkin oli ruvennut hieman ahdistamaan miehen vaitelias ja vaivaantunut seura.

　

Vähitellen Eveliina myös huomasi lihovansa. Hän ei mielestään syönyt kovinkaan paljoa... vai söikö? Ilmeisesti liikaa kuitenkin. Niimpä hän päätti vähentää syömisiään ja ruveta kuntoilemaan - kyllähän sitä kuntoa tarvitsisi myös töissä. Mutta teki tämä mitä vaan, välillä jopa raatoi enemmän kuin olisi jaksanut, painoa vain tuli lisää ja lisää. Hän ei kertakaikkiaan voinut ymmärtää, miksei hänen kuntoilurääkkinsä tehonneet!

　

Mutta teki tämä mitä vaan, välillä jopa raatoi enemmän kuin olisi jaksanut, painoa vain tuli lisää ja lisää. Hän ei kertakaikkiaan voinut ymmärtää, miksei hänen kuntoilurääkkinsä tehonneet! Vai voisiko syynä olla pubissa Hankin kanssa vietetty aika, tuo katala simkoholi kun tunnetusti lisää painoa. Mutta eihän naisille tule kaljamahaa, eihän?!

　

Yhtäkkiä kesken kuntotreeninsä hän muisti jotakin...

___________________________________________

Ja ensi kertaan! Johon ei kyllä pitäs mennä todellakaan näin pitkä aika, yhtä kuvaa vaille kaikki valmiina! :)

Toivottavasti ei muuten ollu liian tylsä osa, ku ei vieläkään oikein tapahtunu mitään ihmeempiä.

-Aada