Osa 12

Elikkä siis, minä Coopa otan nyt sitten Vihervaarojen kolmannen sukupolven kontolleni, koska edellinen kirjoittaja ei valitettavasti pääse hoitamaan vuoroaan loppuun. Toivon kovasti, että ihmiset pitävät minun osistani ainakin vähäsen:) Tämä on tosiaan aivan ensimmäinen minkäälainen simstarina tai edes blogikirjoitus, joten:D Rakentavaa palautetta otetaan hyvin mielellään vastaan ja myös muunkinlainen kommentointi piristäisi päivää! (Kunhan ei mitään asiattomia huuteluja ja haukkumisia!)
 Pieni varoituksen sananen tähän alkuun, ei ole odotettavissa mitään kummempia juonenkäänteitä ja upeasti lavastettuja tapahtumia, vaan aikalailla pelin mukaan kirjoittelua!Toivottavasti joku ainakin tykkää lukea myös perus simien elämästä:)

Mutta hei, turha pulina saa loppua ja päästän teidät osan kimppuun! ( Huom. unohdin alussa ottaa kuvia aina vähän väliä, joten luvassa ehkä enemmän tekstiä ja vähemmän kuvia, lisäksi saattaa tulla pieniä aikahyppäyksiä, mutta ei hätää ne ovat vain iltapäivän tms. mittaisia!)

                                         
                                                                          xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Oli kaunis ja valoisa kesäpäivä taksin ajaessa suoalueen laitamien mutkikkaita teitä. Ikkunassa vilahteleva maisema oli vehreä ja sitä koristivat lukuisat lehtipuut. Henri oikeastaan piti maisemasta, vaikkakin oli viettänyt lapsuutensa Sunset Valleyn lämpimässä rantakapungissa. Henri ei ollut kuitenkaan tottunut autonrämiin tien reunoilla, vaikkakin täällä ne näyttivät olevan jopa selvä osa maisemaa.

-Tämä on jo kymmenes..Henri mutisi itsekseen nähdessään taas yhden hylätyn romun heinikon seassa. 

 Henri toivoi jo pääsevänsä täältä tukalasta taksista ulkoilmaan, sillä hän oli epähuomiossa pukenut päälleen tumman hupparin, joka ei tosiaankaan ollut kovin mukava päällä helteen paahtaessa autoa.

Siinä hän nyt sitten seisoi, uuden kotinsa pihamaalla. Henri ei oikein pitänyt näkemästään, talo oli toki kohtuullisen hyvässä kunnossa moniin muihin suoalueen taloihin verrattuna, mutta se oli järjettömän pieni. Henri oli koko ajan tiedostanut, ettei hänen vähäisillä varoillaan hankittu vaatimatonta hökkeliä suurempaa asumusta, mutta silti hänestä tuntui haikelta, hänen lapsuudenkotinsa oli ollut paljon, paljon suurempi kuin tämä olematon rakennus.

( Pahoittelen etten ottanut talosta kunnon ulkokuvaa, se ei kuitenkaan ole kummoinen, ja pääsette pian jo näkemään kuvan hieman kunnostetusta talosta)

Henrille tuli hieman huono olo, kun hän yhtäkkiä muisti mikä oli tontin alkuperäinen käyttötarkoitus oli ollut. Tontti oli toiminut kaatopaikkana, ennen kuin se oltiin siirretty kauemmas keskustasta. Rakennus, jonka Henri oli itselleen ostanut oli kuitenkin uusi, sen oli joku yksinäinen erakko rakentanut, mutta kuollut, jolloin talo oli jäänyt puolivalmiiksi, esimerkiksi seinät eivät olleet vielä valmiit ja sen huomasi. Sokeampikin.

Henri halusi kuitenkin rohkaista mielensä ja nähdä millaiset sisätilat mökkerössä oli. Olihan Henri tietenkin saanut nähdä esittelykuvia ja muita sen semmoisia, mutta eiväthän ne ikinä antaneet täysin oikeaa kuvaa. Henri oli luullut kuvien perusteella taloa hieman kookkaammaksi, ja hän toivoi, että se johtui siitä, että talo olisikin sisältä tilavan oloinen. Henri vetäisi oven selälleen, ja kurkisti sisään. Talo oli tyhjän näköinen, tosin melko valoisa.
                                                                   

                                       

Taloon oltiin tuotu patjoista kyhätty peti, eikä Henri voinut väittää olevansa kovin innoissaan.. Eihän hän kotonaankaan ollut nukkunut vain patjapedin päällä. Henri kuitenkin tajusi ajatustensa typeryyden, eihän hän ollutkaan enää kotona, vaan uudessa  kodissaan. Hänen täytyisi tehdä töitä, jotta hän saisi kodistaan viihtyisämmän. Henri yritti nähdä jotain hyvääkin uudessa tilanteessa. Nyt hänellä olisi ainakin tilaa, kun tavaraa tulisi enemmän. Toisaalta tyhjyys myös häiritsi häntä, kotona ei ollut ikinä tyhjää.. Henri tajusi ajattelevansa kuin valittava pikkulapsi, ja päättikin nipistää itseään heti verratessaan uutta kotiaan lapsuudenkotiinsa.

Henri siirtyi pienestä mökistään takaisin lämpimään ja kesäiseen ulkoilmaan. Hän huomasi lehden lepäävän nurmella, ja nappasi sen käsiinsä. Henri selasi työnhakuilmoitukset tuloksetta. Mitään kiinnostavaa paikkaa ei ollut vapaana. Henri ei oikeastaan edes tiennyt, mikä työpaikka häntä kiinnosti. Hän olisi halunnut vain maalailla ja nikkaroida kaikenlaisia vempeleitä. Valitettavasti hänen kodistaan ei löytynyt välineitä kumpaankaan toimintaan.

Henriä suututti, mutta myös masensi.Hänellä oli jo ollut työpaikka katsottuna täällä. Vain katsottuna siis. Häntä ei ollut  mitenkään valittu työhön, mutta Henri oli ollut täysin varma, että juuri hän saisi sen työpaikan. Hän oli ollut ainoa pätevä hakija, ennen viimeistä hakupäivää. Viimeisenä hakupäivä joku matti myöhäinen oli kuitenkin saanut aikaiseksi pyrkiä paikkaan. Ja tietysti hänet oltiin valittu Henrin sijasta.  Henri purki kiukkuaan viskelemällä kiviä veteen. Hän katseli kuinka kivet iskeytyivät järven pintaan, ja mietti tulevaisuutta. Hänellä ei ollut työpaikkaa taattuna, eikä mitään varantoja missään. Hän pelkäsi jäävänsä erakoksi piskuiseen mökkiinsä ja kuolevansa siellä seuranaan vain patjoista koottu peti...

Hiljalleen järven sininen liplattava pinta ja melkein pilvetön taivas saivat Henrin lopettamaan murehtimisen. Kaikki järjestyy, hoettiin aina. Sitä paitsi Henrillä oli aikaa, oli kesä ja Henri oli nuori. Mitä turhia murehtia.

xxxxxxxxxxxxx

Henri seisoskeli Buleverdilla ja katseli maisemaa joka avautui tekojärven yli suolle asti. Henri oli tuntenut olonsa epämukavaksi liian lämpimässä hupparissaan, joten hän olikin vaihtanut vaatteensa hieman vilpoisimpiin. Henri olisi voinut vain seistä siinä ja ajatella. Hänellä ei ollut mikään kiire. Pian hän muisti kuitenkin, miksi oli ylipäätään raahautunut keskustaan, eikä ollut jäänyt suojaisalle pienelle rannalle heittelemään leipäkiviä. Hän oli tullut tapaamaan ihmisiä. Henri ei tuntenut ketään Twinbrookista, ja hän kaipasi seuraa.

Ajatuksissaan Henri oli törmätä vastaan kävelevään naiseen. Henri tunsi olonsa typeräksi. Hetken aikaa hän ja nainen seisoivat siinä vastakkain sanomatta sanaakaan. Nainen oli varmaankin hämmentynyt vain, mutta Henri oli häikäistynyt naisen kauniista kasvoista. Henri yritti käydä mielessään mahdollisia iskurepliikkejä, mutta mitään ei tullut mieleen.

- Umm, minä tästä menen, nainen mumisi hieman kummastuneena ja kääntyi kannoillaan. Henri moitti itseään, hänen olisi pitänyt sanoa jotain, eikä vain seistä siinä hiljaa sanomatta sanaakaan.

Henri kuvitteli naisen ihanat kasvot mielessään, ja vannoi, että vielä joskus hän silittelisi naisen sileää poskea kuiskien tälle jotain kauniita sanoja. Henri ei tajunnut, ettei edes tuntenut naista. Hän oli liian 

sokaistunut tämän ulkonäöstä.

Henri oli hyvällä tuulella. Hän poimi kukkia viereisestä puistosta, ja nuuhki niiden tuoksua typerä ja onnellinen virne kasvoillaan. Koko maailma näytti kauniilta, Henrillä oli samalainen olo kuin aikoinaan, kun hän oli ollut ihastunut johonkuhun. Vaikka ilta alkoi jo pimentyä, ei Henri halunnut lähteä puistosta. Ilma oli liian ihana ja kukat liian kauniita..

-Hyvä herra! joku tuntematon nainen huudahti Henrille. Henri höristi korviaan, mitä asiaa naisella oikein oli hänelle?

- Näin sinun poimivan sellaisen kauniin, kirkkaan punaisen kukan. Voisin maksaa siitä hyvin! nainen selitti Henrille. Henri oli hieman ihmeissään. Miksei nainen poiminut itse punaisia kukkasia ? 

- Rakastan kukkia ja keräilen niitä. Tuo poimimasi Kosmos on yksi lempikukistani, mutta harmikseni niitä löytyy kovin vähän, nainen kertoi huomatessaan Henrin ihmettelevän ilmeen. Nainen alkoi jo kaivamaan lompakkoa laukustaan ja hypisteli pian kädessään mojovaa määrää sadan simeleonin seteleitä.

- Tietenkin minä voin myydä kukan sinulle! Henri naurahti, ja otti enemmän kuin mielellään vastaan mukavan summan rahaa. Varsinkin kun hän oli työtön ja melko varaton. Nainen kiitteli Henriä, ja pian Henrin taskussa kahisi tukko seteleitä, 600 simeleonia oli paljon.

xxxxxxxxxxxx

Henri katseli, kun hänen ensimmäinen ateriansa uudessa kodissa lämpeni mikrossa. Henri ei ollut mikään huippukokki, ja siksi hän olikin vain poikennut ruokakaupassa ostamassa helposti valmistettavan mikroaterian. Henri tunsi itsensä hyvin itsenäiseksi omassa kodissaan. Samalla hän tunsi olonsa myös hivenen yksinäiseksi. Hän ei suuren perheen kasvattina ollut tottunut yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen. Hän oli elänyt elämänsä melun keskellä.

Henri söi ateriaansa hiljaisuuden vallitessa. Se tuntui rauhoittavalta. Oikeastaan koko Twinbrook tuntui Henristä rauhoittavalta. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen siitä, että oli muuttanut tänne, vaikkakaan hänellä ei ollut edes työpaikkaa. Hän oli vain epäsäännöllisesti toimiva kukkakauppias, Henri ajatteli ja naurahti.

Syötyään Henri tarttui kukasta saaduilla rahoillaan ostamiinsa väreihinsä ja alkoi luonnostella maalausta. Valkoinen kangas suorastaan kutsui Henriä maalaamaan. Henri oli iloinen löydettyään käytetyn maalaustelineen kirpputorilta. Hänellä oli nyt sentään jotain tekemistä pienessä kodissaan. Henri oli muutenkin aina pitänyt maalaamisesta, vaikkakin erilaisten koneiden rakentelu ja keksiminen olikin hänelle läheisintä.

Hetken aikaa maalailtuaan, ei Henri enää jaksanut kukkua hereillä. Hänen mielessään käväisi jossain pubissa käynti, mutta Henrin oli pakko myöntää itselleen, että hän ei jaksaisi tehdä enää mitään tämän uuvuttavan päivän jälkeen.

Aamulla herätessään Henrin täytyi hetki muistella olinpaikkaansa. Huone ei näyttänyt hotellihuoneelta, silloin Henri muisti olevansa uudessa kodissaan. Hän söi nopean aamiaisen ja kävi suihkussa.

Pian Henri jatkoikin kesken jäänyttä maalaustaan. Hän yritti maalata modernia kuvaa kesäisestä Twinbrookista.

Maalaus ei kuitenkaan tullut näyttämään siltä miltä piti. Henri piti maalausta aivan liian värittömänä. Hän päätti kuitenkin pitää sen, ihan vain voidakseen seurata kehittymistään maalarina.

Henri päätti pistäytyä kesäriehassa. Puistoon oltiin tuotu vaikka minkä näköistä tavaraa ja aktiviteettia. Henrin katse kiinnittyi ensimmäisenä nurkassa sijaitsevaan rullaluistelurataan. Hän ei ollut ikinä ennen rullaluistellut ja nyt hän halusi ehdottomasti koettaa!

Henri luisteli hiljaa ja varovaisesti, peläten koko ajan kaatuvansa. Hän ei todentotta ymmärtänyt mitä hienoa rullaluistelussa oli. Henri tunsi olonsa vain hitaaksi ja kömpelöksi. Hän luisteli vielä hetken aikaa, mutta pian häntä alkoi jo kyllästyttää. Henrillä oli sitä paitsi myös hieman nälkä. Rullaluistelu sai loppua, hän hakisi jäätötterön.

Henri oli kävelemässä jäätötterönsä kanssa kohti suihkulähdettä, kun hän huomasi tutun henkilön kävelevän ohi. Nainen ei näyttänyt edes huomaavan Henriä, mutta Henri ei saanut katsettaan irti tästä. Henri oli varma, että tänään hän voisi päästä juttusille tuon kaunokaisen kanssa.

Henri ahmi jäätötterönsä ennätysvauhtia. Hänellä ei olisi aikaa tuhlattavana. Hänen täytyi päästä tutustumaan naiseen. Jäätötterö maistui herkulliselle, mutta Henrillä ei ollut aikaa nauttia siitä. Hänen mieleensä mahtuivat vain naisen kauniit kasvot. 

Henri huomasi naisen horjahtelevan rullaluisteluradalla, ja sekös innosti Henriä. Hän tajusi, että se voisi olla hyvä aihe josta puhua avatakseen keskustelun. Henri ei pitänyt rullaluistelusta, mutta hän olisi voinut vaikka alkaa harrastamaan rullaluistelua, jos hän olisi siten päässyt tuon naisen juttusille.

Henri astui radalle ja luisteli kohti naista. Häntä hieman jännitti, sillä hän ei ollut koskaan yrittänyt iskeä ketään. Henri mietti miten puhua ja miten käyttäytyä. Miksi kaiken piti olla niin hankalaa? Lopulta Henri päätti vain jutella jostain aivan arkipäiväisestä, kuten säästä.

Kuitenkin kun Henri oli aikeissa avata keskustelun naisen kanssa, tämä tarttui hänen käsistään ja hymyili.

-Pyöritään, tämä sanoi, ja Henrin sydän oli pakahtua ilosta. Siinä he molemmat pyörivät käsi kädessä ja selittelivät kuinka huonoja rullaluistelijoita olivatkaan. Henri katseli naisen hymyileviä kasvoja, eikä edes keskittynyt rullaluisteluun, vaan naisen kauniiseen hymyyn...

.....Nainen horjahti, ja Henri kaatui mukana. Henrin mahassa tuntui inhottavalta, hän oli pudonnut vatsalleen. Nainen taas hieroi  häntäluutaan tuskallisena. Henriä nolotti, jos hän ei olisi ollut niin keskittynyt naisen kasvoihin, hän olisi voinut estää naista horjahtamasta.

-Anteeksi kamalasti! nainen parahti.

-Sattuiko sinuun paljon? Henri kysyi naiselta.

Noustessaan he molemmat selittelivät jotain, ja tunnelma oli hieman vaivaantunut. Henriä pelotti, että nainen lähtisi nyt, ja Henri jäisi ilman tämän yhteystietoja. Ainakin nimen Henri olisi palavasti halunnut tietää, hän nimittäin tajusi, ettein nainen ollut vieläkään maininnut sitä.

Henrin onneksi nainen ei lopettanut vielä rullaluistelua. He pyörivät vielä kahdestaan, ja nyt Henri yritti keskittyä luisteluun. Henri ei kuitenkaan voinut enää odottaa, josko nainen kertoisi nimensä.

- Mikä on muuten nimesi? hän kysyi.

-Julienne, Julienne Näpsä, nainen vastasi hymyillen. Henrille tuli esittäytymisestä mieleen liuta James Bond-vitsejä, mutta hän päätti kuitenkin olla sanomatta niitä.

- Kaunis nimi, saanen esittäytyä, minä olen Henri Vihervaara, hän sanoi ja hymyili Juliennelle.

Hetken he vielä pyörivät siinä ja Julienne sujautti puhelinnumeronsa sisältävän lapun Henrin housuntaskuun.

Auringonlaskun värittäessä taivasta, Henri ei olisi voinut olla tyytyväisempi kaupunkiin, jossa hän nyt majaili.

Hehheh, tämmöistä perusromantiikkaa:D Tykkään rakastuneista simspareista joten:D Pariskunta ei ole kuitenkaan menemässä heti seuraavassa osassa naimisiin, sen verran minullakin on jotain suunnitelmia!

Kommetoikaa rohkeasti,kommentit piristäisivät kovasti:)

Ilmotusasiaa

Teree, MCRmadness täällä. Gemini ei valitettavasti pysty jatkamaan osuuttaan loppuun asti. Projekti on muutenkii viettäny taas hiljaiseloa, Radolassa topsun alottajankii kadotessa jäljettömiin. Nyt oon kuitenkii ottanu tehtäväkseni herätellä tota projektia ja otan tän kanssa ohjat käsiini. Projekti tulee siis kyllä jatkumaan, kuhan saahaan päätettyä se, kuka nyt jatkaa kolmannen polven kanssa. En oo varma poistanko Geminin osuudet vai laitanko ne vaan "arkistoon", mut joskus tulevaisuudessa Henri päätyy uuteen kotiin ja uudelle pelaajalle. Samalla suvulla siis jatketaan, ja pelaaja vaihtuu ja toivottavasti tää projekti jatkuis nyt vähän nopeemmin ku mitä se tässä kahen viime vuoden aikana on tehny.

Ei muuta ku siis stay tuned! Vaikken lupaakaan et millon seuraava pelaaja astuu kuvioihin, mahollisimman pian toivoisin kuitenkii :)


-MCRmadness

Osa 11

NONIIN, vihdoin ja viimein, täältä tulee Vihervaarojen seuraava ja samalla 2. polven viimenen osa! Pahottelen ihan sikana tätä järkyttävää taukoa, apua heinäkuussa viimeks! Sattuneista syistä vaan veny ja veny, ja sit ku olin saanu tekstin kirjotettua ja lähes kaikki kuvat kuvattua ni sattu lisää asioita, minkä takia en pystyny postaamaan osaa. Osasta puuttuu edelleen yks kuva, mut kerron "jännän" syyn sit osan loputtua ettei tule tähän väliin enää spoilereita. 

Mutta nyt en jaarittele enempää vaan päästän teijät lukemaan! Ja anteeks vielä kerran! Nyt tää piinaava odotus kuitenkii palkitaan! :)

 

______________________________________________________

OSA 11: Perijän aika vaihtaa maisemaa

Aamu valkeni. Väsynyt Eveliina istui syömässä aamupalaansa muiden vielä nukkuessa. Kinkkinen perijävalinta oli valvottanut elämän nähnyttä Eveliinaa. Siitä huolimatta hän oli herännyt melko aikaisin saamatta enää unta.

Illan suussa Eveliina pyytikin rakkaita lapsiaan kokoontumaan kanssaan ruokapöydän ääreen. Hän oli nyt tehnyt päätöksensä perijästä. Elämänsä vaikeimman päätöksen.

"Niin, kuulkaas rakkaat lapset. Olen nyt tehnyt päätökseni perijästä."

"Olen valvonut paljon öitä pohtien asiaa. Olen miettinyt teitä jokaista yhä uudelleen ja uudelleen."

"Ja tullut siihen tulokseen, että..."

"Se olet sinä, Henri Vihervaara. Onneksi olkoon, poikani!"

"Hei, vähän jännää, minäkö?"

"Henrikö?"

"Eihän se tiiä mitään niiku... mistään."

"Älähän höpsi, Elsa. Veljesi on fiksu nuori mies, tiedä minkälainen keksijä hänestä vielä kehkeytyy."

"Ei mutta tuohan on hyvä homma! Mä kun kerkesin jo kosimaankin Aatetta, joten nyt me voidaan Aatteen kanssa alottaa yhteinen elämä ilman velvotteita!"

"Iiro! Tuohan on upeaa! Uskomatonta, esikoiseni menee naimisiin!"

"Noo, me haluttiin Aatteen kanssa pitää vähän matalaa profiilia ens alkuun."

Ja niin se vain kävi. Aate oli kutsunut pitkäaikaisen poikaystävänsä luokseen juhliin. Juhlissa Iiro törmäsi myös Aatteen äitiin, Morgana Wolffiin.

Ja rohkeni pyytää tämän tyttären kättä ja sai kun saikin tulevan anoppinsa siunauksen liitolle. Myös Atteen isän Thortonin Iiro tavoitti, ja kysyi lupaa myös tältä, mutta miestä ei paljoa kiinnostanut tyttärensä (piirre: lastenvastainen) tai tämän parisuhteet (piirre: sitoutumiskammo). Aate-parka, minkähänlaista tämän elämä oli ollut Thorntonin kaltainen mies isänään? Liekkö se ollutkin syy Aatteen vanhempien avioerolle, vaikka entiset puolisot asuivatkin edelleen saman katon alla...

Kosinta tuli yllätyksenä Aatteelle, vaikka hän olikin osannut odottaa sitä jo kauan. Mutta nyt se olisi virallista ja he menisivät naimisiin!

---

"Vielä kerran sikapaljon onnea mun lempiveljelle! Vihervaarojen uus perijä, huhu!"

"Iiro, mä oon sun ainoo veli."

"No sitä suuremmalla syyllä!" Iiro virnisti.

---

Elämä jatkui melko samoilla raiteilla kuin aijemmin. Kaikki Vihervaarojen talossa oli tyytyväisiä valintaan: Iiron ei tarvinnut stressata mistään tehtävästä, Henri oli innoissaan niinsanotusta erityisasemastaan, Elsaa ei kamalasti kiinnostanut seurustelu nimeksikään ja Ansa ei olisi kestänyt Sopivan Miehen Metsästysoperaatiota poikaystävälaumoissaan.

Iiro vietti mielellään aikaa Aatteen kanssa milloin tähtitaivaan alla. Tuleva aviopari oli edelleen yhtä rakastunut kuin lukioaikoinaan.

Pian järjestettiin myös Iiron polttarit. Vihervaarojen luottopubissa tietenkin!

Iiro oli kutsunut mukaan myös Aatteen isän, Thorntonin, ja suureksi yllätykseksi tämä myös saapui paikalle. Iiro meni heti tämän puheille ja pyysi pitämään maljapuheen.

Mihin tuleva appi suostuikin paparazzin räpsiessä valokuvia. Kävi tietysti sekin Iiron mielessä, olisiko tuo vain yksi Thorntonin tapa päästä lehtien etusivuille...

Lopulta suihkuttaen kaikki nektarit suoraan sulhon päälle, Eveliinan katsellessa taustalla.

"ÄITI MÄ MEEN NAIMISIIN!"

Iiro oli halunnut kutsua myös biologisen isänsä polttareihin. Hän ei ollut kutsunut Hankia koskaan isäksi, mutta iän myötä Iiro oli tehnyt hieman tuttavuutta Hankin kanssa, eikä Eveliinakaan kantanut enää kamalasti kaunaa asiasta. Muiden tanssiessa riehakkaasti vanhukset pelasivat pöytäfutista vanhoja aikoja muistellen.

Ja näinkin komealta Iiro näytti polttariasussaan.

---

Ja polttareitahan seuraa usein, niin, häät.

Jotka järjestettiin vanhaan tapaan omalla pihalla. Ja nähtävästi osa vieraista ei osannut pukeutua juhlan mukaan, köh.

Eikä sen puoleen Aate myöskään... No mutta, Aatteesta tuli uusi Vihervaaran suvun jäsen ja Iirosta ja Aatteesta onnellinen aviopari.

Sori noista sydämistä, ei noita sua pois koska Sims.

Hääyö sujui saman kaavan mukaan kuin todennäköisesti yleensä useimpien avioparien hääyöt.

Aate oli jo pitemmän aikaa sitten huomauttanut Iirolle vampyyrin ja tavallisen simin ikääntymisen eroista. Iiro tykkäsi siminä olosta, mutta toisaalta rakasti Aatetta enemmän kuin mitään muuta. Hääyötä seuraavana aamuna Iiro päätti kertoa vaimolleen olevansa valmis pysymään tämän rinnalla vielä montasataa vuotta. Niimpä Aate varmistettuaan tarpeeksi monesti Iiron oikeasti haluavan muutosta, upotti jääkylmät kulmahampaansa Iiron kaulaan.

"...ömmömmömmm..."

---

Pian eräänä yönä Vihervaarojen taloon saatiin jälleen iloisia uutisia. Aate oli raskaana. Jo pala neljättä polvea oli valmistelemassa matkaansa maailmaan.

Toisaalla Eveliina istui kulmaravintolan pihan puolella nautiskelemassa hedelmäpiirastaan. Hän istuutui täsmälleen saman pöydän ääreen kuin missä hän oli istunut vuosikymmeniä aiemmin aloitettuaan elämänsä omillaan Sunset Valleyssa. Eveliina tunsi onnistuneensa elämässään täydellisesti, hän oli jo iäkäs ja raihnainen, elämän hyvät ja huonot puolet nähnyt vanha nainen. Häntä hieman kyllä ihmetytti, mistä yhtäkkiä se, että hän oli täydellisen tyytyväinen elämäänsä ja siihen mitä oli saavuttanut, tuli mieleen. Ja pian hän saikin siihen vastauksen.

Tuli Eveliinan aika siirtyä Rasmuksen tykö tuonpuoleiseen.

---

Tapahtumalla oli monta silminnäkijää ja uutinen saavutti vielä saman yön aikana myös Vihervaarojen talon. Iiro tunsi vastuun siirtyneen äidiltä itselleen. Hänellä oli nyt huollettavinaan kolme teini-ikäistä, raskaana oleva vaimo ja tuleva lapsi. Mutta onneksi hänellä oli Aate auttamassa nuorten kanssa, ja hyvin paljon aikuistunut Henri, joka ei ollut enää kovin kaukana nuoren aikuisuuden portaista.

Iiro ei saanut enää nukuttua uutiselta, ja yritti hukuttaa ajatuksensa akvaarioon. Tai siis sen pesuun. Kuitenkin miettien, kuinka kertoisi asiasta aamulla tytöille, kun yllättäen äiti ei ollutkaan palannut kotiin illalla... eikä tulisi palaamaan...

Vastuullisena aviomiehenä Iiro seuraavaksi yritti syventyä raskautta käsittelevään kirjaan, vaikka keskittymiskyky olikin 1-10 asteikolla lähempänä -10:tä.

---

*tähän tulee myöhemmin kuva, jota sattuneista syistä en pystynyt saamaan saatika edes lavastamaan*

Kuukaudet vierivät ja elämä Vihervaarojen talossa jatkui.

Iiro oli heti seuraavana aamuna kertonut suru-uutiset tytöille.

Iiro oli myös saavuttanut muodonmuutoksensa loppuun. Hän oli nyt vampyyri vampyyrin puolisona.

---

Aatteen maha kasvoi kasvamistaan, ja laskettu aika oli lähellä alta aikayksikön. Pariskunta matkasi tyynesti kohti sairaalaa taksilla.

Ja kotiin viemisiksi saatiin pieni suloinen tyttö, Amelie, joka sattui syntymään samana päivänä kuin setänsä!

Henri Vihervaara siis saavutti samana päivänä täysi-ikäisyyden ja nuoren aikuisen ensimmäisen päivän.

Kauan valokuvauksesta kiinnostunut nuori mies saikin isoveljeltään uuden hienon kameran syntymäpäivälahjaksi. Pienten tulojen takia tavallista kameraa ei taloon koskaan saatu, mutta tämän suuren päivän kunniaksi Iiro oli säästänyt rahojaan saadakseen rakkaalle veljelleen moisen lahjaksi.

Seuraavana päivänä Henri valmistui kaupungintalolla ja sai todistukseen hänkin isoveljensä tapaan vain kiitettäviä.

Ja pian sekin Henrin lähtöpäivä koitti. Muutaman päivän hän oli kotona järjestellyt asioita ennen lähtöään, mutta mahdollisimman pian hän halusi muuttaa omilleen aloittaakseen aivan oman elämän. Niimpä koko perhe kokoontuikin talon portin edustalle hyvästelemään miehen toivotellen kaikkea hyvää ja onnea uuteen alkuun.

Ja niin Henri katosi autollaan kulman taakse kohti uusia seikkailuja.

______________________________________________________

Ja Henri jatkaa siis matkaa seuraavalle pelaajalle, joka alottelee sitte 3. polven kanssa touhuamisen.

Nyt niistä sattuneista syistä, right? 

A) Kerran pelasin pitkälle, sain kuvat Eveliinan poismenosta ja vaikka mistä muusta jännästä, eli siis niiku ~kaikesta tässä osassa suunnilleen. Lähetin Iiron ja Aatteen Kiinaan, MUTTA peli päätti bugata enkä päässy niitten kanssa sinne, vaan ilman ja siitä taas ei päässy enää mihinkään suuntaan. Fiksuna tyttönä tallensin, jollon siis edellistä tallennusta ei ollu, ja backupit vei johonkii valovuosien päähän (tytöt oli siinä vielä lapsia...) ja erillinen varmuuskopio vähän lähemmäs sentään, mut vahinko oli jo sattunu: Iirolla ja Aatteella oli jo poika, jonka menetin bugituksen myötä JA Eveliina oli vielä elossa.

B) Puuttuvassa kuvassa kuuluis olla Eveliinan hautakivi Rasmuksen haudan tykönä, mutta em. syistä Eveliina sinnittelee EDELLEEN pelissä elossa! Se ei vaan suostu kuolemaan vaikka on jo vähän yli 100pv vanha. Enkä pysty lavastamaan sitä ku buydebugilla tulee näköjään vaan liekkihautoja ja en löytäny naapurustosta yhtäkään vanhuuteen kuolleen simin keskikokosta hautaa lainaks. Kuvaan sen joskus, mut en voi vielä koska EA ja Lemmikit ja ladatut = ei hyvä ja talossa on ladattuja ovia ym., ja en tiedä millon Eveliina ajatteli kuolla :D

C) Aate ja Iiro oli myös menny naimisiin ennen bugitusta, joten jouduin naittamaan ne toisilleen uudestaan. Isoja häitä ei siis vietetty toistamiseen, ja rantakuva on itseasiassa toisista häistä napattu - viettivät siis kahenkeskiset häät syrjässä rannalla.

D) Ensin oli vaikeuksia myös kuvata tuo tyttöjen suruilmekuva, koska olisin tarvinnu siihen Iiroa. Kävi tosin niin köpelösti et Egyptissä Iiro kuoli janoon! Ja oisin ottanu sen takasin mut kappas: hautakiveä ei löytyny Aatteen repusta VAIKKA laitoin sen sinne! Ja se näky MasterControllerilla turistina. Nyt on kyllä Iiron haamu pelissä koska ei menny nii ku piti ja leikin koodeilla koska muuten en ois varmaan saanu sitä takasin. Päädyin sitten kuvaamaan tytöt ilman Iiroa, joten Iiron kohtalo ei enää vaikuta Vihervaarojen elämään.

Loppuun vielä: Miultahan löytyy siis Firqujen lisäks simsblogi, johon postailen kaikkee randomia simssistä. Veikkaan, et myös Iiroa ja Aatetta tullaan näkemään kyseisessä blogissa jonain päivänä, joten mikäli tää Vihervaarojen sukuhaara kiinnostaa, hint hint: The Another Sims ;)

Mutta, Aada tai MCRmadnessa whatever kiittää ja kuittaa. Oli mukavaa toimia osallisena tässä projektissa, ja mikäli lisää halukkaita ei tule, palailen ehkä tulevaisuudessa jälleen kerran yhen sukupolven kanssa! Tschüs!

-AADA aka MCRMADNESS