Osa 9

Tässä osassa hypitään kovasti ajassa eteenpäin. Kun piti lavastaa tuota edellistä osaa, jäi sit keskittymättä siihen mitä pelissä oikeesti tapahtu -> aika kulkee ku hullu, ja näi ollen huomas aina yllättäen et oho, ei oo ees kuvia siitä sun tästä! :D Yritin tuoda siihen sitte kirjottamalla sellasen järkevän tunnelman, ettei mennä tekstillisesti kuitenkaan liian nopeesti. Toivottavasti onnistuin. Pahottelut tosiaan, aina ei vaan keksi mitään kuvattavaa ja ku puuhastelee simienparissa ni yhtäkkiä tulee ilmotus et "joo, se ja se kasvaa tänään" :D Tää kans tuntuu aika tekstipitoselta, vaikka kuvia onkii rutkasti enemmän edellisiin osiin verrattuna.
Toivottavasti ei tosiaan haittaa et on näin älytön vauhti päällä tässä osassa. Ainakii tiiätte etten oo pelissä juminu nii paljoo ku tarinan kirjotuksessa! Tai no peliähän nyt pelaa yhessä yössä vaikka kuinka paljon mut joo, ehkä en selitä enempää...

______________________________________________________________

Osa 9. Vilkasta elämää

Aika kului. Elämän jättämät arvet alkoivat näkyä Eveliinan kasvoilla. Tämä oli pohtinut usein adoption mahdollisuutta, mutta ei jostain syystä osannut päättää. Toisaalta hän halusi luopua pojasta, mutta toisaalta hän ei saanut tehtyä mitään asian edistämiseksi. Tarpeeksi kauan vetkuteltuaan pojan ensimmäinen syntymäpäivä koitti. Ja poika oli edelleen Eveliinan hoivissa. Kuitenkaan kukaan kaupungista ei tiennyt lapsen olemassaolosta. Nainen oli alkanut saada julkisuutta, mutta synnytyksen jälkeen tämä oli lukkiutunut kotiinsa pojan kanssa. Poika parka, ei koskaan päässyt ulos.

Pojan ensimmäinen syntymäpäiväkään ei ollu mikään hohdokkain. Kakun kynttilä oli aseteltu hieman haparoiden ja yllättäen se keikahtikin alas kakun päältä, suoraan pöydälle sytyttäen kaiken tuleen! Ilmeisesti Eveliina oli kerennyt kuitenkin jo jonkinlaisen suhteen kehittää poikaansa siirtäessään tämän kauas pois liekkien lähettyviltä.

"Apua, palokunta, tulkaa apuun, keittiöni palaa!", Eveliina soitti hädissään palolaitokselle.

Urhean palomiehen sammuttaessa paloa, Eveliina oli siirtynyt ulos panikoimaan. Toisaalta se oli myös yksi onnenpäivä pojalle, hänhän pääsi nyt ensimmäistä kertaa ihmettelemään ulkoilmaa. Luonnollisesti se myös hieman hirvittii Eveä, mitä jos joku näkisi hänet pienen käärön kanssa pihalla?

Kaikesta huolimatta poika vihdoin pääsi viettämään syntymäpäiviään. Ilman kakkua tosin. Eveliina tunsi piston sydämessään katsoessaan tuota poikaa. Kaikeksi onneksi se muistutti enemmän häntä itseään kuin pojan isää, ehkä hän kuitenkin jaksaisi pitää huolta tästä, ehkei se toisikaan niin kovasti mieleen pojan isää. Ehkä.

Ja se pistos sydämessä oli havahduttanut Eveliinan. Ei hän voisi ikuisuuksia pitää poikaa sisällä lukkojen takana! Jossain välissähän pojan pitäisi siirtyä kouluunkin, sillä eihän Eveliinalla ollut mahdollisuuksia kotiopetukseen. Tästä syystä Eveliina päätti avata lukkonsa ja ruveta käyttämään poikaa kävelylenkeillä rattaissa. Mutta tätäkään hän ei uskaltanut tehdä kuin myöhään yöllä. Jokuhan voisi edelleen nähdä.

---

Elämä jatkui. Eveliina alkoi päästä yli synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan ja käytti poikaa ulkona yhä useammin. Joskus jopa päivällä hän uskaltautui lähtemään tämän kanssa ulos. Vaikka se alkuun kuinka vaikealta tuntuikin ja edelleen vaikealta itselleen myöntää, oli poika tuonut Eveliinan elämään iloa ja Eve oli kerennyt jo kiintyä poikaansa. Vähitellen hän oli alkanut kutsua poikaa pojan sijaan Iiroksi.

Mutta ei siinä kaikki.

Eveliina oli myös silmäillyt jo pitempään erästä portsaria lempiklubinsa VIP-alueen portilla. Rasmus Mustaniemeä nimeltään. Eräänä iltana hän sitten viimein uskalsi tehdä aloitteen. Molemmat olivat keski-iän ylittäneitä sinkkuja jotka kaipailivat omaa perhettä ja aloilleen asettumista. Pari onkin seurustellut jo muutaman kuukauden.

Viimeistään uuden miehen myötä ilo alkoi taas näkyä Eveliinan kasvoilla ja elämä maistua. Elämä alkoi tuntua elämisen arvoiselta ja Eveliinasta tuntui, että hän saattaisikin saada vihdoin sen kauan toivomansa aviomiehen ja perheen. Ehkä kaikki ei ollutkaan menetetty. Ehkä hän olisikin taas viimein onnellinen.

Myös Iiro piti paljon äidin uudesta miehestä. Rasmus tykkäsi lapsista ja oli kuin isähahmo pojalle.

Sori, ainoo kuva Iirosta lapsena ja sekii just ennen kasvua, siks myös tuo ah-niin-ihana tukka. Lavastukset vei vähän enemmänkii aikaa.

Molemmat tunsivat löytäneensä Sen Oikean, ja kihlat pidettiinkin puolisen vuotta seurustelun jälkeen.

---

Sittenpä sekin Iiron teini-ikä käynnistyi. Ja pojan tyyliin tuli totaalimuutos.

Poika oli aika-ajoin todella vaikea. Kapinointia, ansoja ja piloja, kiukkuamista...

...ja tietenkin yksi tyttö. Aate Wolff. Morgana ja Thornton Wolffin vampyyritytär. Se kieltämättä hieman hirvitti Eveliinaa.

Mutta Eveliinan ja Rasmuksen ensimmäisen yhteisen pojan Henri Vihervaaran synnyttyä Iiro auttoi mielellään pikkuveljensä hoidossa. Hän piti erittäin paljon uudesta tulokkaasta.

Joskus tuntui että hän piti Henristä enemmän kuin vanhemmistaan. Hän saattoi kiukuta äidilleen ja Rasmukselle, ja samassa hetkessä leperrellä Henrille sydämensä kyllyydestä.

---

Oli häiden aika, niimpä Rasmus oli käynyt parturissa tukanlaitossa sekä siistinyt kasvattamansa parran.

Häihin oli kutsuttu vain Eveliinan pomo, sillä he eivät halunneet pitää mitään älyttömiä julkkishäitä. Tästä syystä häät myös pidettiin omalla pihalla.

Kuitenkaan Justine ei saapunut juhliin. Vain Iiro istui katselemassa äitinsä ja isäpuolensa sormustenvaihtoa.

Sormusten vaihdon jälkeen ensimmäisen suudelman avioparina kruunasi taivaalla lentänyt tähdenlento.

Eveliina hieman harmitteli ettei edes Justine päättänyt saapua paikalle, mutta oli kuitenkin onnellinen tästäkin järjestelystä. Hän ja Rasmus olivat juuri astuneet avioliittoon ja olivat onnellisia yhdessä, Iiro piti Rasmuksesta paljon ja heillä oli nyt myös Henri, eikä asia Hankin kanssa vaivannut häntä enää ollenkaan. Mitä muuta hän olisi voinut toivoa? Paitsi lisää lapsia, mutta ei siitä nyt enempää. Hän tunsi olevansa maailman onnellisin nainen.

Hääkakku kyllä maistui kolmestaankin. Ainakin Iiro näki vieraiden vähyydessä hyvät puolensa: "Ainakin me saadaan enemmän kakkua!"

---

Seuraavana aamuna posti toi paketin Hankilta.

Hankilta?, Eveliina pohti. Mitä Hank heille lähettäisi? Hän ei ollut kuullut miehestä moneen vuoteen.

Lahja paljastuikin aivan... tuota, tavalliseksi häälahjaksi. Eveliina päätti kaikesta huolimatta ripustaa tuon kieltämättä oudon taulun seinälle. Ilmeisesti Hank oli päässyt yli asiasta. Tai ei hänelle siinä varmaan mitään yli pääsemistä edes ollut, hänhän vain laittoi Even paksuksi ja häipyi kuvioista ja jatkoi normaalia eloaan Paulinen kanssa, joka töissä liikkuneiden huhujen mukaan oli parhaillaan raskaana.

Niimpä Eveliina päättikin kirjoittaa Hankille kiitoskirjeen, vaikka asia alkuun hieman mietityttikin. Mutta koska Hank oli heitä päättänyt muistaa, ajatteli Eve sen olevan kohteliasta kiittää lahjasta.

　

---

　

Iiron ystävällisyys ja kuuliaisuus siirtyivät taas eräänä kauniina päivänä käsikädessä takavasemmalle. Koulu ei taas vaihteeksi olisi voinut vähempää kiinnostaa. Hän olikin jo edellisiltana päättänyt, että lähtisi aamulla jo ennen kukonlaulua ulos - mutta ei todellakaan kouluun.

Hän kävisi syömässä "aamiaisen" pikaruokalassa ja lopun päivää liikkuisi vaan kaupungilla siellä sun täällä, jotta äiti ja isäpuoli eivät epäilisi mitään. Illalla hän menisi koulun tanssiaisiin, johon Aate oli yllättäen pyytänyt hänet parikseen! Ja jos vain mahdollista, pysyttelisi hän ulkona niin kauan kuin vain mahdollista. Odottihan kotona kaksi hänen virittämää ansaakin.

Joista toinen osui valitettavasti äidin niskaan.

Aamiaisen jälkeen asiasta tyytyväisen tietämätön Iiro päätti viihdyttää itseään seuraavaksi vierailemassa teatterilla.

Ja kun herjuuttaa, silloin herjuuttaa eikä edes puiston vessat ole turvassa ansoja hautovilta teineiltä. Voi sitä joka eksyy jompaankumpaan puiston vessoista, Iiro kun päätti ansoittaa molemmat!

Keskikaupungilla tuntui olevan hieman liikaa vilinää Iiron yksinään viihtyvälle luonteelle, joten päätti poika suunnata mahdollisimman syrjään, Kristallilähteille, jossa voisi harjoittaa uutta harrastustaan kalastamista. Kummallista kyllä, paikalle oli eksynyt kaksikin turistia. Yleensä lammella ei näkynyt ketään.

Iiro päätti olla välittämättä noista harmittomista turisteista. Ne tuskin aiheuttaisivat kovinkaan paljoa häiriötä.

Kotona asiat sujuivat rauhallisesti. Eveliina istui lukemassa kirjaa.

Ja Rasmus maalasi käyttäen uutta hankkimaansa maalaustelinettä.

Eveliinan kirjan luku tosin loppui kesken Henrin herätessä ja ryhtyessä vaatimaan huomiota. Jota Eve kyllä mielellään pojalle soikin.

Itseasiassa Eveliina oli pamahtanut jo toistamiseen paksuksi. Tulossa olisi hänen ja Rasmuksen toinen lapsi, josta molemmat vanhemmat että Iirokin oli erittäin innoissaan! Iiro piti paljon Henristä kuten on jo käynyt ilmi, ja odotti innolla uutta siskoa tai veljeä syntyväksi.

Illan tullen Iiro sai partneriltaan Aatteelta soiton jotta tämä muistaisi varmasti tulla tanssiaisiin. Hän kasasikin hetimmiten onget ja kohot kasaan ja lähti juhlapuku päällään kohti koulua.

Tanssiasten saldo olikin hauskat hetket, yhteiskuva partnerin kanssa ja uunituore tyttöystävä.

---

Henrin syntymäpäiviä juhlittiin ihan vain perheen kesken. Pikkuisesta kasvoikin hurmaava mustatukkainen ja sinisilmäinen pikku taapero.

"Voi oletko sä söpö pieni poika?", Iiro lässytti pienelle veljelleen Henrin kiherrellessä yläilmoista.

Eikä kauvaakaan kun Eveliina heräsi valtaviin supistuksiin.

"Vauva syntyyyyyy ¤#&$%@ Rasmus mun pitää päästä sairaalaan!", Eveliina puhkui panikoivalle miehelleen päästäen samalla "muutaman" kirosanan suustaan.

Kaikesta huolimatta Eveliina kuitenkin istutti miehekkeensä pelkääjän paikalle astuen itse rakkaan Toverinsa rattiin. Ilmeisesti supistukset eivät olleet mitään sen rinnalla, että joku muu olisi ajanut hänen autollaan.

Hm, ajoneuvointoilijat..., Rasmus mutisi itsekseen.

Kotiin pari pääsikin yllättäen kahden pienen tytön, Ansan ja Elsan, kanssa.

---

Nyt kun kaksoset olivat saapuneet taloon, Evellä oli paljon aikaa kotona äitiyslomansa ansiosta. Yhden taaperon ja kahden vauvan hoito oli melko helppoa kun apuna hyöri lähes aina Rasmus tai Iiro. Iiro toi väistämättä Evelle oman nuoruutensa mieleen, kun tämä oli hoitanut äidin apuna pikkusiskojaan, ja ymmärsi vasta nyt kuinka paljon apua siitä oli varmasti ollut.

Iiron tullesta koulusta Eveliina pysäytti pojan: "Iiro kuules, tiedäthän, että olen järjestänyt täksi illaksi syntymäpäiväjuhlani lähibaariin?"

"Joo?"

"Sopisiko sinulle, että olisit illan kotona katsomassa pienten perään?"

"Tottakai!", Iiro tokaisi mielissään.

"Hyvä, kiitos", Eveliina hymyili kiitollisena.

"‘Omnomnom minä olen Jaarli!’" Iiro siirtyikin heti viihdyttämään veljeään tämän erikoisella nukella.

"‘Kuka sinä olet?’"

"Heeni!", taapero kikatti innoissaan.

Baarissa tunnelma alkoi tiivistyä kun kynttilöiden puhallus lähestyi. Eveliina veti viimeiset henkoset aikuisena ja valmistautui harmauteen ja kurttuisuuteen.

Ja niimpä hän vanhentui, ja erittäin arvokkaasti vanhentuikin.

Kotona Iiro oli jo laittanut Henrin yöpuulle ja luki tälle iltasatua. Kaksosten synnyttyä Henri oli muuttanut yläkerran ainoaan huoneeseen, siihen, joka Iirolle oli rakennettu tämän (sekä rahapussin) kasvettua tarpeeksi isoksi.

"Nääksä, tää on banaani", Iiro selitti Henrille, joka hädintuskin pysyi enää edes hereillä.

Ja alta aikayksikön pikku taapero olikin jo painunut untenmaille.

Illan päätteeksi Henri päätti vielä paneutua läksyjensä tekoon.

__________________________________________________________________

Noniin, sellasta, vähän pitempä ja tapahtumarikkaampaa osaa siinä. Ja kasvua kerkis kyllä tapahtumaan aaaaika paljon :D Mut ite kyl tykkäsin, tuossa ku Iirosta tuli teini ni olin ne lavastuksetkii saanu viimein kunnialla loppuun ja pystyin keskittyy peliin, mikä näkyykii sit kuvissa ja tekstissä. Välilä oli tosiaan aika "teoreettista", ku sattuneista syistä en voinukkaa enää kuvata muutamia kuvia. Omaan korvaan tökkii ku välilä on kauheen sellasta raportoivaa tekstiä, etenkii noissa missä niiku kerrotaan ajasta joka on tapahtunu jo jonku aikaa sitte, esim. Rasmuksen ja Even tapaaminen. Jotenkii kadotan sellasen punasen langan ja omasta mielestäni teksti on tökkivämpää niissä kohissa ku mitä se on niissä mitkä tavallaan tapahtuu "tällä hetkellä". Mitä mieltä lukijat?

Kuvia onkii sit taas sen verran et voin alotella kymppiosaa, ja ku oon nyt viimeaikoina ollu nii intona Vihervaaroihin, varmaan kirjottelen ja myös pelailen aika ahkeraan eli osiakii pitäs tulla sit ihan kivaan tahtiin. Ja jossain välissä päästään jopa perijä-äänestykseen, kuhan nuo Henri ja kaksoset tuosta vielä kasvaa, mut vaikka pelissä saisin kaikki jo sopivaan ikään, laitan äänestyksen vasta ku myös tarina on sopivassa kohassa. Mut jätetään nää jälkisanat nyt tähän ja kattellaan sit millon seuraavaa osaa taas pukkaa! :)


Ai hei muuten, tuo Hank aka Iiron isä, siitä näköjään tuli oikeesti aikamoinen naistenmies! :D Ku sehän on pelin alussa kihloissa Pauline Wanin kanssa, kuten tässäkii, ja niillä on Iiroo reippaasti nuorempi poika, ni nykyään ne on eronnu ja Hank pyörittelee vähän väliä jotakuta naista. StoryProgression modin takia tulee jatkuvasti ilmotuksia Hankista ja sen naisista. Ja viimesin on itseasiassa mies :D:D:D:D:D

-Aada-

Osa 8

NONIIN! Viimein sain koneeni takasin ja uuen näytönohjaimen koneeseen ja pelin pyörimään ja vikan kuvan napatua :D Pakko muuten sanoo et vaikka tarina on tässä vaiheessa, peli on jo paaaaljon pitemmällä, tarviin vaan kirjottaa ja napsii mahollisia puuttuvia kuvia. Tai no tarinaaha on jo seuraavaa osaa aika pitkälle kuten kyl kuviakii, mut en oo vielä päässy tarinan kaa jatkaa siitä mihin viimeks jäin.

Ja joo, tässä näkee selvästi et intouduin vähän leikkimään Poseplayerin kanssa, ja ite ainakii tykkään jälestä. Mut jätän nää loput sepostukset osan loppuun etten rupee tässä spoilailemaan :D

Ja omaan silmään tää tuntuu jotenkii lyhyeltä, hmm... Tai siis ku kuvia on vaan jotain parikymmentä. No seuraava ei varmana oo lyhyttä nähnykkää. Mut kyl tässä ainakii tapahtuu enemmän vaikka onkii lyhyempi. Ja varotuksen sanana et kaksi pientä kirosanaa näkyy.

Ja anteeks Jade ku kohtelen Eveliinaa tälleen! Lupaan et sen elämä ei oo koko ajan pelkkää "masennusta"! :D

________________________________________________________________

Osa 8. Masennus

Tapahtui edellisessä osassa...

Eveliina huomasi yllättäen lihoneensa. Hänen elämänsä oli ollut liiankin makeaa, ja nyt hän sai kärsiä siitä. Hän ei missään nimessä halunnut olla lihava! Ei, ei missään nimessä! Niimpä vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa. Mutta kesken erään kuntotreenin tähtemme muistikin jotakin, jotakin, mikä järkytti syvästi Eveliina-poloisemme mieltä.

---

Se yksi ilta Hankin kanssa! Se... Ei... Miten... Ei!

　

Niin, juuri se ilta. Eveliina parka ei edes muistanut kyseistä iltaa olleen. Mistä lie yllättäen sen poiminut esille mielensä sopukoista. Jokatapauksessa, hän vietti tavalliseen tapaansa iltaa Hankin kanssa pubissa istuen ja juoden, rupatellen ja naureskellen.

Ilta oli ollu mitä mukavin. Drinkkiä oli mennyt yksi toisensa jälkeen.

Niimpä siinä oli enemmän tai vähemmän pienessä humalassa lähestytty vähän enemmänkin toista. Eveliina vakuutteli itselleen, ettei hän ollut tehnyt mitään. Hank oli aloittanut kaiken.

Eveliina ei tuntenut itseään aivan varmaksi asiasta, mutta vahva humalatila ja Hank, joka aivan söi Eveliinaa silmillään... Ja se mahdollisuus flirttailuun, mitä Eveliina niin rakasti... Mutta eihän Eveliina ollut syyllinen! Hank sen kaiken aloitti ja teki. Eveliinan yritti mainita Hankille tämän vaimostaan, mutta mies vain pudisteli päätään ja kuiskutti jotakin "sen naisen tiukkapipoisuudesta".

Ja se suudelma... kaikki palautui Eveliinan mieleen kuin hyökyaalto. Se suudelma vain... se sai vain niin sekaisin. Tuo mies oli aivan jumalainen suutelija, ne huulet, se hellä kosketus, se ihanan huomioiva käytös... sen oli oltava jokin yli-ihminen, yksikään tavallinen ihminen ei voisi suudella tuolla lailla!
"Hän lumosi minut aivan täysin!", Eveliina yritti selitellä itselleen.

Kuin yhteisestä, äänettömästä sopimuksesta, Hank oli pian johdattanut Eveliinan tytön kotiin. Molemmat olivat kuin mokomatkin rakastuneet teinit. Niimpä tuo uroo oli kaapannut salaisen ihastuksensa, uuden rakastajattarensa, syliinsä.

---　

　

Ei helvetti jos siinä kävi niin. Ei helvetin helvetti... ei niin ole voinut...

　

---

Mutta niin siinä vain kävi...

...liian juopunut mies, liian juopunut nainen. Ystävyys, synkkaavat ja seikkailunhaluiset luonteet. Mitäpä muutakaan voi tulokselta odottaa?

---　

　

Eveliina oli romahtaa järkytyksltään. Hän ei halunnut muistaa enempää. Hän ei halunnut ajatella enempää. Hän ei voinut ajatella enempää. Kuumat kyyneleet polttivat hänen silmiään. Eveliina poistui nopeasti kuntosalilta. Hän pakotti liiasta rääkistä riutuneet jalkansa juoksemaan. Kyyneleet valuivat hänen juostessaan, osittain tuskasta mitä hänen lihaksensa huutivat, osittain tuskasta ja pelosta, mikä kalvoi ja kasvoi hänen sisällään kuin isääntäänsä sisältä syövä loinen.

Juuri nyt kun hän sitä vähiten kaipasi, illan ja yön jatkot tunkivat hänen päähänsä kirkkaina kuin eilispäivä.

　

---

Aamulla hän oli herännyt hiljaiseen ääneen. Liikehdinnän ääneen. Avattuaan silmät hän näki kollegansa keräämässä vaatteitaan kiireesti, yrittäen olla herättämättä Eveliinaa. Huomatessaan miehen suuntaavan suoraan ovelle, Eveliinakin pinkaisi ylös sängystä.

"Hank, mitä tapahtui?", Eveliina oli huikannut tämän perään, saamatta vastausta. Mies oli kävellyt itsekseen kiroten, suoraan ulos kohti tietä Eveliinan tullessa perässä päässä jyskyttävän kivun kanssa.

　

Sanaakaan sanomatta Hank oli noussut jostakin tien viereen ilmestyneeseen autoonsa ja ajanut pois, jättäen pöllämystyneen Eveliinan ilman vähäisintäkään muistikuvaa seisomaan pihalleen. Hiljainen kyynel vierähti tytön poskelle. Mitä oikein tapahtui?

　

---

　

Välittömästi kotiin päästyään Even jalat pettivät alta. Hän ei kyennyt kuin itkemään vuolaasti kohtaloaan. Kaikki alkoi niin hyvin, ja nytkö hän oli mennyt pilaamaan sen kaiken? Suhteensa hänen ainoaan ystäväänsä ja kollegaan, oman elämänsä... kaiken. Ei sen näin pitänyt mennä!

　

Illalla Eve oli itkenyt itsensä uneen. Aamulla hän oli heti tutkinut monen tunnin ajan netissä raskautta ja aborttia toivoen, että se olisi vielä mahdollista. Järkytyksekseen hän totesikin raskauden olevan jo liian pitkällä.

　

Lopulta tunteet ottivat vallan ja hän rojahti viereiseen nojatuoliin. Hän pohti tosissaan myös adoptiota vaihtoehtona. Olisiko hänestä muka siihen? Pystyisikö hän antamaan vauvan adoptioon? Mutta jos ei, kuinka hän voisi kasvattaa sen itse? Ei hän vielä ollut valmis! Ei hänen pitänyt vielä tulla raskaaksi! Ei nyt eikä näin! Hänellä piti olla ihana mies, tarpeeksi laitettu talo jossa lapsi voisi kasvaa ja tarpeeksi rahaa toimeentuloa varten, mitä ei todellakaan vielä ollut. Passipoliisina ei kamalan pitkälle pötkitä yksinhuoltajana. Ellei hän sitten tosiaan antaisi tuota sisällään kasvavaa... oliota pois. Hän voisi unohtaa asian kertalaakista ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän voisi jatkaa elämäänsä ja odottaa Sitä Oikeaa ja sitä hetkeä, jolloin olisi valmis lapsiin. Ja hän halusi kasvattaa lapsen nimenomaan vastuuntuntoisen miehen kanssa yhdessä eikä yksin. Hänhän hädintuskin tiesi lapsista mitään muuta kuin mitä hän oli oppinut siskojaan hoitamalla!

　

---

Arki oli melkoista sekasotkua. Suurin osa siitä kului tytön kantapaikassa, lähipubissa. Tunteen ja mielialat pomppivat maasta taivaisiin kuin mielisairaalla. Yhtenä hetkenä hän oli niin alamaissa kuin vain mahdollista, istuen alakuloisena tiskillä drinkkejä hörppien, silmät lasittuineina tyhjyyteen tuijottaen.

Ja toisena hetkenä hän tunsi olonsa kuin olisi ollut koko maailman kuningatar ja onnellisin sim, joi erittäin hyvällä imukyvyllä drinkkejä ja innostui useinkin tanssimaan baaritiskillä.

Loput ajasta menikin sitten vessanpytyn kanssa tuttavuutta tehden. Pahoinvointi johtui sekä raskaudesta että drinkkien liiallisesta juomisesta. Eikä valmiiksi pahaa oloa todellakaan auttanut baarin oksennuksen hajuiset vessat. Usein vessasessio päättyi Even nyyhkytykseen ja itsensä syyllistämiseen siitä, kuinka hän oli mennyt pilaamaan ihan kaiken.

Mahan kasvun alkaessa näkyä, Eveliina oli hakenut töistä sairaslomaa. Hän ei todellakaan halunnut yhdenkään simin saavan tietää, mitä olikaan tekeillä. Mikä soppa siitäkin syntyisi jos joku saisi tietää!

Jo tässä vaiheessa Eveä alkoi pelottaa lähestyvä synnytys. Vaikka siihen oli vielä paljonkin aikaa, hän silti pelkäsi lähes henkensä edestä. Hän alkoi vähitellen tulla siihen tulokseen, että kerta raskaudesta ei saisi kukaan tietää, ei myöskään lapsesta itsestään. Tuo ei-toivottu raskaus hävetti Eveä jo niin paljon, että hän oli vakaasti päättänyt synnyttää kotonaan, yksin, ilman ketään. Kenenkään ei tarvitsisi tietää.

---

Kuukaudet pyörivät eteenpäin, ja Eveliinan kuollakseen pelkäämä h-hetki alkoi olla jo käsillä.

　

Eräänä yönä Eveliina sitten heräsikin aivan järkyttävään kipuun vatsassaan. Hän ei tiennyt kuinka olla, kaikki sattui. Jotain oli tulossa ulos, ja se oli tulossa ulos juuri tällä sekunnilla.

Kipu oli aivan valtava. Eveliinan teki mieli repiä vatsansa kokonaan irti lopettaakseen kivun. Synnytys tuntui kestävän ikuisuuksia ja häntä alkoi vähitellen pelottaa. Entä jos jokin menisi pieleen? Entä jos tuo olento ei pääsisikään ulos ja hän ja tuo olento kuolisivat yhdessä?

"Aaaaaaaaaaaaaa miksei täällä ole ketään?! Kuolen tähän kipuun kohta!", Eveliina huusi kyynelten ja hien valuen pitkin naamaa toisiinsa sekoittuen.

　

Lopulta rättiväsyneen tyttöraasun käsivarsilla makasi pieni poikalapsi vaaleansinisissä kääreissään. Eveliina ei oikein kyennyt edes katsomaan tuota... poikaa. Hän tunsi olonsa yksinomaan vain masentuneeksi. Voisiko hän hoitaa tuota ol--- lasta? Voisiko hän pitää sen? Antaisiko hän sen pois? Hän ei tiennyt. Nyt hän halusi vain nukkua ja unohtaa mitään edes tapahtuneen. Hän laski pojan kehtoon, jonka hän oli saanut viimeisillä rahoillaan ostettua. Sentään sen verran hän tunsi omaavansa vastuuta, että lapsen pitäisi nukkua sille tehdyssä kehdossa. Mutta toisaalta toinen syy oli, että Eveä myös hirvitti ajatus siitä, että hän joutuisi nukkumaan tuon uuden tulokkaan kanssa samalla sängyllä.

　

Annettuaan pojalle hieman maitoa tuttipullosta ja varmistettuaan sen nukkuvan, hän painui itsekin pehkuihin. Uni ei meinannut tulla aivan heti, ja Eveliinan pää oli sekaisin ajatuksista. Myös hänen ruumistaan särki joka paikasta. Hän oli aivan hajalla sisäisesti että ulkoisesti. Hänellä ei ollut hajuakaan, kuinka hänen tuli menetellä tuon pojan kanssa.

Hänen sisällään kalvoi ja kasvoi kauhu. Tuo lapsi ei ollut toivottu. Se oli vahinko. Sen ei olisi kuulunut syntyä tähän maailmaan, ei vielä, ehkei koskaan. Ilman Hankia hän, he, Eveliina ja poika, eivät olisi nyt tässä tilanteessa. Tuo lapsi oli nyt Eveliinan, se oli hänen vastuullaan ja niin kauan kuin se olisi tässä talossa, oli Eveliinan pidettävä huolta ettei sen tarvitsisi kärsiä nälkää eikä huonoja oloja. Eveliina tunsi toistamiseen pilanneensa elämänsä aivan totaalisesti. Hän pelkäsi. Mikäli hän päättäisi pitää pojan, hän pelkäsi, voisiko koskaan rakastaa tuota lasta. Lapsi muistutti taukoamatta hänen tekemästään virheestä ja lapsen isästä, kuinka hän edes voisi koskaan katsoa tuohon lapseen päinkään? Häntä pelotti, pelotti kovin, sillä se ei olisi ollenkaan reilua tuota simin alkua kohtaan. Ei ollenkaan.

Ja niin Eveliina itki jälleen kerran itsensä uneen.

_________________________________________________________________

Varmaan voi huomata minkä sävynen teksti on miun bravuuri. En aina osaa kirjotella ilosia asioita "tunteella", tai siis silleen et näkyis tunnelma läpi ja olis aidonolonen, mut osaan ja tykkään kirjottaa tällästä vähän synkempää. Tää osa oli nyt varmaan koko tän polven synkin osa, eli elämä kyllä kirkastuu taas, vähän kerrassaan, vaikka synnytyksen jälkeinen masennus näytti ottavan Eveliinan haltuunsa. Muokkasin noita menneisyyden kuvia vähän tuollasiks haaleemmiks, ymmärtääkö niistä selvästi mikä on menneisyyttä ja mikä nykyhetkee, vai pitäskö erotella ne jotenkii selkeemmin vaikka tekstillä?

Tää muuten oli myös eka mitä oon ikinä lavastanu simssiin, ja totesin sen olevan ihan hauskaa puuhaa!

Poseplayerin lisäks käytin Modista löytyviä Depression Poseja: Depression 1 ja Depression 2.

-Aada-