_________________________________________________________________________________
Kun ennen Ilmari oli ollut se, joka piti talonväen varpaillaan uuden itkupotkuraivarin pelossa, olikin hän rauhoittunut jo kovasti. Ilmari pystyi viettämään tuntikausia rauhassa palapeliä kooten.
Eivät Henri ja Julienne siltikään helpolla päässeet, sillä Eemil ryhtyi aina yllättäen parkumaan mistä hyvänsä.
Yleensä pikkuinen rauhoittui kuitenkin pelkästä läheisyydestä, ja Julienne tajusikin mikä voisi olla ratkaisu!
Nimittäin Rauha Sylilehdon vauvakeinu! Siinä Eemil saisi keinua rauhassa ja silti ei tuntisi oloaan yksinäiseksi muiden hääräillessä olohuoneessa.
- Kuka keinuu? Eemil keinuu! Niin, Eemil keinuu! Julienne leperteli pojalle.
Jo se, että Ilmari leikki vauvakeinun vieressä, sai Eemilin tuntemaan olonsa mukavaksi.
Henri oli ryhtynyt kuntoilemaan oikein urakalla, mutta ei vieläkään pystynyt yhtä leuanvetoa parempaan suoritukseen.
Se tekikin hallaa hänen keski-iän kriisin valtaamalle mielelleen. Aina välillä hän lukittautui kylpyyhuoneeseen harmittelemaan huonoa kuntoaan ja vanhuuttaan.
Eräänä iltana Julienn kuulikin Henrin voivottelut vessasta, ja hän päätti lohduttaa tätä.
- Et sinä mikään vanha ole, ja kyllä sinä nyt vielä opit kuntoilun jalon taidon! Julienne sanoi, ja suuteli Henriä. Tästä Henri saikin uutta pontta!
- Nyt minä vedän niin monta leukaa ettei edes vahvinkaan voimamies pysty samaan! Henri ähki, ja hän paransi suoritustaan huomattavasti! Kolme leuanvetoa, aivan mahtavaa! Henri riensikin heti hehkuttamaan tätä Juliennelle.
Syksy oli saapunut, ja varisevat lehdet peittivät Vihervaarojen pihamaan. Julienne paremman tekemisen puutteessa päätti haravoida moiset pois. Ihmetellen samalla, mahtoiko Kesäpäivän Piristys- yhtiön jäätelöauto kiertää maita ja mantuja vielä lumihiutalepäivänäkin...
Haravoinnin piristykseksi Julienne näki pihassa pienen suloisen pesukarhun. Valitettavasti se luikki vikkelästi karkuun Juliennen yrittäessä lähestyä sitä.
Molemmilla pojilla olisi tänään syntymäpäivät! Vielä viimeinen leikitys ennen lapseksi kasvua, ja viimeinen ruokailu vauvana, ja kasvun ilot voisivat alkaa!
Ensin sai luvan kasvaa Eemil. Henri oli aina yhtä innoissaan syntymäpäivistä, ja nyt niitä olisi kaksinverroin. Aivan mahtavaa! Henri saisi vinguttaa juhlatorveaan sydämensä kyllyydestä.
Seuraavana kasvoi Ilmari, ja poika halusi puhaltaa kakkukynttilät "ihan itte".
Ilmarista kasvoi oikein suloinen pikkupoika, joka oli perinyt äitinsä hiustenvärin.
Poikien nukkuessa oli Henrillä ja Juliennella hieman yhteistä aikaa. Ei tarvittu kuin vihjaileva katse, ja molemmat tiesivät ryhtyvänsä yrittämään kolmatta lasta.
Vaikka Ilmari ei enää herättänyt vanhempiaan keskellä yötä, ei se tarkoittanut, etteikö pikku-Eemil olisi voinut ryhtyä tähän hommaan. Julienne ei voinut kuin ihmetellä, miten pienokainen ruveta hillittömään parkuun juuri silloin, kun uni olisi vihdoinkin ottanut tullakseen.
Tälläiset hetket, jolloin koko perhe nukkui yhtä aikaa, olivat niin harvassa, että niistä piti nauttia täysin rinnoin. Edes vessaan eivät Henri ja Julienne viitsineet mennä, jottei Eemil vain heräisi!
Vaikka Eemilistä saattoikin saada hieman seurankipeän kuvan, osoitti tämä usein yksinäisen suden piirteitä. Aamuisin Eemil ei nimittäin herättänyt vanhempiaan, vaan istuskeli kehdossaan rauhallisesti yksinään. Ja näytti jopa nauttivan moisesta.
Yleensä Henri ei herännyt aikaisin, sillä hänen työnsä alkaisivat vasta päivällä, mutta tänään hän riensi valmistamaan aamiaista jo kuudelta. Ilmarilla olisi nimittäin ensimmäinen koulupäivä!
Ilmari oli jo lähdössä ulos odottamaan koulubussia, kun Henri huomasi tämän.
- Eipäs livistetä ulos ennen aamiaista! hän torui.
- Minä heräsin jo viideltä ja söin silloin muroja, Ilmari huikkasi, ja puhui totta. Hän oli herännyt jo aikaisin aamulla, sillä häntä oli jännittänyt niin paljon koulun alku!
Henri saikin tyytyä syömään lettunsa yksikseen Juliennen yhä nukkuessa. Pöh!
Julienne heräsi tutuksi käyneeseen tunteeseen, eikä hän osannut edes epäillä etteikö kyseessä olisi kolmas raskaus.
- Olet taas raskaana vai, Henri totesi astuessaan vessaan. Julienne nyökkäsi ja jatkoi oksentamista.
Iltapäivällä saapui kotiin tuore ekaluokkalainen Ilmari. Hänellä oli niin paljon kerrottavaa äidille ja isille!
Ensin oli kuitenkin tehtävä läksyt, ja Ilmarilla riittikin pähkäilemistä tavuviivoissa ja kummallisissa numeroissa.
Sillä välin Julienne päätti käydä kävelyllä Eemilin kanssa. Pahaa enteilevät sadepilvet kuitenkin peittivät taivaan alta aikayksikön, ja Julienne tiesi, että reissusta tulisi lyhyt.
Kotopuolessa Henri oli suostutellut Ilmarin pelaamaan lentokiekkoa pihalle, kun vesisade alkoi.
- Isää, täällä sataa! Ilmari marmatti, mutta Henri ei ollut moksiskaan.
- Ei sade mitään haittaa! Hän hihkaisi.
Ilmarin olikin myönnettävä, että lentokiekko oli kivaa jopa sateessa. Eikä litimärkiä vaatteita edes huomannut!
Julienne ja Eemil olivat kastuneet litimäriksi sateen alkaessa, ja he kiirehtivätkin kotiin pikimmiten.
Loppuillan tämä läpimärkä perhe viettikin sisällä television äärellä. Ilmari leikki äänekkäästi rallikuskia nojatuolilla, ja Eemil pimputti ksylofoniaan melko epävireisesti, mutta Henri ja Julienne pystyivät silti keskittyämään televisiosta tulevaan romanttiseen komediaan.
Yllättäen myös kolmas lapsi ilmoitti olemassaolostaan potkaisemalla ensimmäistä kertaa!
- -Henri, minä olen muuten ihan varmasti raskaana, Julienne kertoi illallispöydässä. Henri kyllä oli ollut jo aiemmin melko varma asiasta, mutta ehkä varmistus olisi hyväksi.
Ja kun iltaa oli vielä rutkasti jäljellä, päätti Henri opettaa Eemiliä puhumaan.
- Toista perässä. Si-nul-le tu-lee pik-ku-si-sa-rus, Henri jutteli pojalle. Eemil kyllä kuunteli isäänsä tarkkaavaisena, muttei pihahtanut mitään sanantapaistakaan.
Ilmari osasi repiä hupia irti mistä tahansa. Hänen uutta lempipuuhaansa oli portaan kaidetta pitkin liukuminen. Poika kiipesi ylös ja laski alas lukemattomia kertoja.
Ilmari nautti myös äitinsä kanssa olemisesta. Hän kyseli tältä tulevasta vauvasta ja kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä.
Ja kun Julienne katseli elokuvia, joista Ilmari ei ymmärtänyt mitään, esitti hän ymmärtävänsä ja matki äitiään.
- Pelottaako sinua kultapieni, Julienne kysyi hieman huvittuneena, kun poika jyrsi kynsiään kauhistuneena kesken elokuvan.
- Eii, en minä pelkää mitään! Ilmari yritti vakuuttaa äidilleen.
- Ai et vai, Julienne epäili, mutta jätti asian sikseen. Kyllä hän poikansa tunsi.
Äidin ja pojan yhteisen elokuvahetken keskeytti äidin toinen poika, joka ilmoitti äänekkäästi kiukustaan. Henri oli näemmä unohtanut Eemilin syöttötuoliin ruokailun jälkeen. Miten vastuutonta!
Julienne päätti opettaa poikaansa kävelemään. Oliko mitään niin suloista kuin se, kun taapero ottaa horjahdellen ensiaskeliaan!
Tällä kertaa Ilmari päätti olla kuningas.
- Kaikki totelkaa Ilmari Suurta tai teidän päänne viskataan laamahirviölle! Poika huuteli ruokapöydästä. Julienne ei voinut kuin pudistella päätään poikansa jutuille.
Henri valmisteli kunnon pelottelupäivänateriaa, johon kuului kumma carbonara ja kurpitsapiirakka. Kurpitsapiirakka nyt vain kuului pelottelupäivään, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.
Lopulta molemmat ruoat olivat valmiit, ja Henri ei voinut kuin ihastella työnsä tulosta. Hänen kokkaustaitonsa olivat paljon paremmat kuin kauan sitten siinä mökissä, jolloin hän osasi hädin tuskin mikroaterian laittaa.
Pelottelupäivän ateria sujui rauhallisissa merkeissä, vaikkakin Ilmari yritti vaatimalla vaatia etuoikeutta kurpitsapiirakkaan kuninkaallisilla valtuuksillaan.
Jälkiruoan perhe nautti illan kaikille sallittua kauhuelokuvaa, Kyborgilaaman kosto VI:tä, katsellen.
- Tiedätkös poju, tämmöistä herkkupiirakkaa ei kuka tahansa tallaaja osaakaan valmistaa, Henri kehaisi Ilmarille.
- En tiedä maistuisitko edes laamahirviölle, sillä itsekehun lemu on tuhonnut lihasi, Poika totesi, ja sai Henrin hiljenemään. Julienne naurahti , huumorintajuinen lapsi!
Juliennen maha oli jo saavuttanut jättimäisen koon, mutta lapsi ei vieläkään tohtinut tulla ulos.
Julienne ei jaksanut kuin istua sohvalla ja katsella televisiota, sillä raskaus imi hänestä kaikki mehut. Uupumus otti hänestä vallan hiemankin raskaammissa toimissa.
Julienne saattoi myös menettää nykyään malttinsa todella helposti, ja Henri yritti vähentää maltin menetyksen aiheita. Hän korjasi ja siivosi pytyn, jonka kunto oli niin sanoinkuvaamattoman karmea, ettei tarvita edes vaikeaa raskautta jotta moisesta ärtyisi.
Ilmarikin auttoi siivouspuuhissa, ja vei roskiin Eemilin pottaharjotusten tulokset. Ne olivat ällöttäviä, mutta poika teki tämän äitinsä hyväksi.
Tosin hän tunsi itsensä nyt kovin törkyiseksi, joten kylpy oli paikallaan. Kylpyamme muuntui hurjaksi valtamereksi leikeissä, eikä Ilmari olisi tohtinut edes lähteä kylvystään.
Ilmari oli oikea unelmapoika mitä kouluun tuli. Hän teki aina läksyt huolella ja napsi kiitettäviä numeroita kokeista. Juliennen ei tarvinnut edes käskeä poikaa läksyntekoon! Se oli helpottavaa.
Julienne halasi poikaansa lujasti tunnekuohon siivittämänä.
- Sinä olet sitten ihana poika! Julienne sanoi.
- Ja sinä ihana äiti! Ilmari vastasi toiveenaan ylimääräinen karkki.
Julienne oli menossa vessaan, kun hänen vatsassaan vihlaisi pahemman kerran.
- Se vauva tulee! Julienne puhkui. Jokin hänen sisällään tiesi, että nyt ei kannattaisi synnyttää kotona.
Henri oli juuri ehtínyt kotiin, kun hän kuuli vaimonsa voihkaisut, ja tajusi tilanteen. Hän kutsui paikalle lapsenvahdin ja lähti viemään vaimoaan sairaalaan.
_________________________________________________________________________________
Kun synnytys oli viimein ohi, astui sairaalasta ulos Julienne kantaen pientä koria. Hän oli ollut oikeassa, hän ei olisi selvinnyt kotisynnytyksestä.
Vauvoja syntyi nimittäin yhden sijaan kolme. Kolme! Miten he nyt pärjäisivät?
_________________________________________________________________________________
No ei tämä sitten niin paha ollutkaan,kirjoittaminenkin sujui vielä ihan hyvin! Seuraava osa, hrrrrrrr:D Risuja, ruusuja, mitä tahansa, sana on vapaa:)
